Taas Tallinnaan! Suuntana tällä kertaa Kadriorg.

Miehellä oli pari viikkoa lomaa heinä-elokuun vaihteessa (ja minulla osa siitä). Jotta loma eroaisi vähän arjesta, teimme ensimmäisellä viikolla kaksi pikku reissua, toinen Tallinnaan ja toisen Fiskarsiin kuuntelemaan Beethovenia.

Töitteni vuoksi päätimme lähteä illalla, yövyimme laivassa ja olimme aamulla klo 7 jo ulkona laivasta. Jälkikäteen ajatellen ei kovin hyvä ratkaisu, koska koko päivä meni vähän silmät ristissä.

Koska olimme suunnitelleet pelkästään käynnin Kadriorgin puistossa, suuntasimme siihen suuntaan ratikalla ja kävimme aamiaisella Vesivärava Kohvikissa, koska se on ainoa, joka on auki jo klo 7.30. Ei kovin ihmeellinen paikka, vaikka paikalliset tuntuivat sieltä kovasti hakevan leivonnaisia jo aikaisin aamulla. Söimme munakkaat, mikä tietenkin on hyvä, mikäli noudattaa ketogeenista ruokavaliota (kuten minä aina välillä, ainakin jos se menee näin helposti).

Aamiaisen jälkeen lähdimme käyskentelemään kohti puistoa. Tallinnassa on vähän joka puolella vanhoja puutaloja, joita on mielestäni mukava katsella. Ehkä olen jo kertonutkin, että isäni on kotoisin Lahdenpohjasta, Laatokan rannalta, mistä heidän perheensä lähti evakkoon ja päätyi Rovaniemelle. Mummin talo (isoisäni, joka piti sekatavarakauppaa talon toisessa päädyssä, ehti kuolla ennen syntymääni) oli iso ruskea kaksikerroksinen puurakennus, jossa oli vuokralaisia toisessa kerroksessa. Mekin asuimme siinä jonkin aikaa. Jotenkin aina Tallinnassa pyöriessä tulee mieleen se Mummin talo, liekö sitten rakennettu samaan tyyliin kuin nämä ruskeat talot täällä, mitä on vähän siellä sun täällä.

Ei siellä Rovaniemellä kyllä mitään koukeroita ollut taloissa, eikä tällaisia kivijalkojakaan... 

Joka tapauksessa minusta on nautinto katsella menneen ajan rakennustaidetta. Kaikki uusi rakentaminen, ainakin Suomessa, on nykyään niin suoraviivaista ja steriiliä. Ei tarvita sepän- eikä puusepänkään taitoja. Ehkä tällaiseen asennoitumiseen ja ihanteisiin vaikuttaa myös oma käsityöläisyys, tai sitten se oma käsityöläisyys on kummunnut juuri tällaisista asoista, mitä on koko elämänsä ihaillut. 

Kadriorgin alueella on siis paljon näitä vanhoja puutaloja. Toiset ovat ihan hyvässä kunnossa, toiset ei niinkään...

Mutta niissä saattaa silti olla silmiä hivelevän kauniita yksityiskohtia.

Löysimme puiston! Olen käynyt täällä kerran aikaisemminkin, mutta turhan pienellä aikataululla. Silloin tulin ratikalla ihan viereen.
Nyt oli tarkoitus käydä myös japanilaisessa puutarhassa.

Kuten edelliskerrallakin, täällä oli hienot kesäkukkaistutukset.

Viimeksi kun olin täällä, tämä kanava oli vasta rakenteilla.

Kadriorgin puisto on valtava. Kannattaa varata tarpeeksi aikaa kun sinne menee. Me emme käyneet missään museoissa (väärä matkakumppani mukana siltä osin), mutta silti aikaa meni kävelemiseen.

Kadriorgin museo ja kirjasto, vartijan talo.

Viittoja ja opasteita on kovin harvassa. Emme tainneet nähdä kuin kaksi? Kiersimme koko puiston kadottaen kaikki ilmansuunnat, ennen kuin löysimme japanilaiseen puutarhaan. 

Tässä kohtaa puutarhaa on aivan valtava määrä ruusuja molemmin puolin portaikkoa.

Hengähdyshetki.

Puistossa on paljon istutusalueita ja ne on hyvin hoidettu. Roskia ei näy missään.

Viron presidentinlinna.

Jonkun matkaa presidentin linnasta kuljettuamme tuli näkyviin toinen opastus. Olimme jo ehtineet hortoilla aika kauan. Mutta nytpä sitten löysimme japanilaisen puutarhan, tai pikemminkin puiston. 

Puisto kiertää isoa lampea. 

Täältä puuttuu kokonaan punalehtiset japaninvaahterat ja erikoiset havupuut, joita on totuttu näkemään japanilaisissa puutarhoissa. Puisto onkin vähän pohjoismaisen japanilainen?

Tällä reissulla oli mukava ottaa vähän rauhallisemmin.

En ollut suunnitellut etukäteen muuta kuin käynnin Kadriorgissa, joten loppupäivä menikin sitten extempore taas Telliskivessä. 

Ruokapaikaksi valikoitui tällä kertaa 

jossa ehkä tuli valittua väärin koska otimme krepid, jotka eivät oikein maistuneet kummallekaan. Ei ihastuttu muutenkaan tähän paikkaan.

Viimeiseksi kävimme Balti Jaama Turgissa tutustumassa antiikkikauppoihin ja etsimässä Muhu Pagarid'n leipää, johon edellisellä Tallinnan reissulla iski himo! Telliskiven myymälä oli näköjään suljettu.

Voi mikä kukkaloisto! Tälläkään kertaa emme tänne pistäytyneet, vaan hyppäsimme ratikkaan ja sitten satamaan. 

Tallinnaa mennen tullen

Viime perjantainen risteily oli ehkä kuudes reissu Tallinnaan näissä merkeissä, kun matkustan verikokeita ottamaan. Varsinaisesta aiheesta, eli kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja siihen liittyvistä asioista kirjoitan enemmän seuraavassa postauksessa. Nyt keskitytään Tallinnaan.

Yritän nauttia näistä matkoista monella tapaa, vaikka onkin raskasta lähteä aamuyöstä ilman ravintoa reissuun. Koska katselen yleensäkin maailmaa kameran linssin läpi ja olen mieltynyt kaikkeen raihnaisen kauniiseen ja haaleaan, on Tallinna oiva paikka tällaiselle kuvauskulkurille.

Kaikkien laivayhtiöitten vaihtoehdot on kohta tullut varmaan kokeiltua. Tällä kertaa olin mielestäni fiksu: sain jostain Viking Linen lahjakortin ja tutkin tarkoitukseeni sopivia matkoja. Päätin kerrankin lähteä reissuun edellisenä iltana ja nukkua laivalla kaikessa rauhassa ennen verikokeita (osaan niistä täytyy olla ravinnotta ja osa pitää ottaa mahdollisimman pian heräämisestä, ilman rasituksia). En vain tajunnut, että herätys tällä risteilyllä maihin menijöille on klo 6.30 ja hytti pitää olla tyhjänä 6.45. Maihinnousu päättyy klo 7.30. Laboratorio aukeaa klo 8. Unet siis jäivät nytkin vähiin, kun ei se nukkumatti varsinkaan erikoistilanteissa yleensä heti saavu. Onneksi luin tiedonannon herätyksestä ja muista säännöistä ennen kuin menin nukkumaan! Tein nopean suunnitelman ja organisoin aamun tehokkaasti uusiksi (parhaita ominaisuuksiani!), joten kaikki sujui todella hyvin väsymyksestä huolimatta.

Sain viimein ostettua ratikkakortin (ühiskaart), jonka ostamista ja käyttämistä olen opiskellut pari vuotta (miten voi olla niin vaikeaa?). Asiaa helpotti se, että Viking Linen terminaalissa, eli Reisisadam A terminal, sama kuin Eckerö Linella, on R-Kioski, josta sen voi ostaa. D-Terminaalissa, jonne useimmiten olen Tallinkilla saapunut, ei sellaista ole. Tarkoituksenani oli mennä ratikalla laboratorioon rasittamatta itseäni, ettei mitattavana oleva kortisoli nousisi. 

En edelleenkään löytänyt mitään raitiovaunukiskoja terminaalin läheltä, vaikka olin jälleen kerran tarkkaan tutkinut kartat kotona koneella ja niiden mukaan ratikan pitäisi kulkea terminaalien liepeillä. Siispä lähdin hissukseen kävelemään laboratorioon. Tallinnassakin oli satanut lunta, ja R-Kioskin täti varoitteli mustasta jäästä. Nyt kuitenkin satoi rännän ja rakeitten sekoitusta, joten huppu päässä talsin varovaisesti menemään. 

Laboratoriosta tullessani sää oli selkiytynyt ja mieliala kohentunut: kohta pääsisin lempipaikkaan aamiaiselle! Olen kulkenut saman matkan varmaan neljä kertaa, ja nyt osasin sen ilman karttaa. Aiemmin minulla on ollut aina matkaseuraa, ja olemme ihmetelleet Narva mnt:n ylittämistä ja suojatien puuttumista joka kerralla. 

Onhan siellä suojatie ja valot kävelijöille, keskellä risteystä!

Kuva joltain aiemmalta aamulta.

Lempiaamiaispaikkani ja ehdoton suosikkini on Pood & Kohvik Nop, eli luomupuoti ja kahvila, josta saa aamiaista koko päivän. http://blog.nop.ee/

Chiasmoothie, ehdin jo chiat sekoittaa turpoamaan...

Munakas raa'alla tonnikalalla ja vihreillä, nam!

Ei pelkoa gluteeneista ja muista pöpöistä, vaan täysipainoista, lähellä tuotettua ravintoa. Leipää haluavat kyllä saavat sitäkin. Kesällä kahvilan takapihalla kasvoi laatikoissa yrttejä ja muuta vihreää, nyt siellä näytti tältä:

Kevään kuvia:

 Kaveri nautti lounaan, minä aamiaisen.

Nop vuosi sitten ilman lunta. Ehkä istutukset kannattaisi huoltaa?

Vessassa ihastuttaa tapetti ja "luomu"vessapaperi, joka kerta.

 Nopin puodista ostin mukaan tuliaisia lapsenlapselle ja omalle kullalle, kuinkas muutenkaan...

Ihana haalea kulunut seinä ja ruoste...

Aamiaisen jälkeen jaksoin taas etsiä niitä ratikkakiskoja. Suunnistin kohti pysäkkiä, josta nousisin kulkuneuvoon päästäkseni käsityöläisten mekkaan, Karnaluksiin. Pikkuisen harhailtuani löysin sen: RATIKAN!

Loppu olikin helppoa, kortin luku laitteessa ja oikealla pysäkillä pois jääminen, koska valotaulu näytti minne ollaan menossa ja mikä on seuraava pysäkki.

Tältä näyttää Karnaluksin naapurissa.

Itse Karnaluksiin ei ole aivan helppoa löytää, koska rakennuksessa ei ole mitään opasteita eikä yrityksen nimeä lue missään.

Karnaluksin rappukäytävää.

Myymälän ovelta avautui tuttu näky: pitkä jono. Kaiken kaikkiaan käynti vaatii hermoja ja kuntoa. Käytävät ovat ahtaat ja ihmisiä paljon, ja näin talviaikaan on tuskallista asioida toppatakki päällä tai vaihtoehtoisesti sitä kanniskellen... Hukkasin kangasmallini, kun yritin toimia käsilaukun, ostoskorin, toppatakin ja mallitilkkujen kanssa, samalla koettaen ottaa pari valokuvaa. Tarkoitus oli löytää sopivat napit muutamaan vaatteeseen. Kyllä sieltä mukaan tarttui muutakin...

Kassan laskiessa nappeja ja nauhoja ja vetoketjuja, tuli vielä enemmän hiki, kun odottelin loppusummaa. Noh, lasku teki 29 euroa ja risat. Minusta aika pieni hinta näistä.  

 Hinta- ym. tietoja saattaa olla vähän vaikea löytää...

Karnaluksista suuntasin määrätietoisesti Tartu mnt:tä keskustaa kohti. Matkan varrella on monta kangas- ja nappikauppaa. Aivan järisyttävän suuri on Kangadzungel, jossa tuntuu olevan aina 50% ale. Löysin sieltä vuorikankaan takkiin, jota on jo tovi suunniteltu... Kangas on vanha käsinkudottu sänkypeitto, jonka löysin kirpparilta. Olen koonnut siihen sopivia muita kankaita ja piirtänyt kaavat. Napit ostin Karnaluksista. Nyt vain sitten se ompeluvire jostain!

 Tänne olisi voinut poiketa, mikäli olisi ylimääräistä rahaa. Näytti mielenkiintoiselta.

Hienot istutukset jonkin hotellin edessä jossain päin keskustaa.

Aamiaisesta oli kulunut jo monta tuntia, joten piti löytää sopiva ruokapaikka. Se on jostain syystä aina vaikeaa, vaikka paikkoja, varsinkin kahviloita, on pilvin pimein. Ongelmana on tietenkin osittain ruokavalioni. Välttelen maitotuotteita, viljoja ja sokeria sekä yleisesti käytettyjä rasvoja. 

Sen sijaan apteekki löytyi matkan varrelta helposti, sain ostettua isän toivomat tuliaiset. 

Satamaan tallustellessani tuli vastaan Vapiano. Tutkin ulkona vironkielistä ruokalistaa ja sain sen verran selville, että tarjolla on myös salaattia. Nyt oli pakko jo mennä syömään. Vähän aikaa meni kyllä tajutessa, miten kyseisessä paikassa toimitaan. Virossa ei tarvitse asiakaspalvelijan hymyillä ja olla koko ajan ystävällinen kaikille yhtä aikaa, eikä välttämättä kenellekään. Sain kuitenkin sitten viimein salaatin ja viinilasin nenäni alle, mutta unohdin tilata tiskiltä myös vettä. En jaksanut enää lähteä jonottelemaan sitä, eikä ohi mennyt tarjoilija kysyttyään haluanko lisää viiniä, muistanut sitä pyydettyäni tuomaan, kai. 

Mutta salaatti oli todella hyvä ja maukas, Vapianossa voisin siis käydä uudelleenkin, koska se on myös sopivasti matkan varrella!

Poikkesin vielä sataman vieressä olevaan SuperAlkoon katsastamaan mahdollisia luomuviinejä. Viking Linen kaupan olin illalla tutkinut, eikä siellä näyttänyt olevan ainoatakaan, pänikässä. Täältä löytyi yksi, joten otin pari pänikkää mukaan. Sitten olikin jo tekeminen päästä eteenpäin laukkujen ja päniköitten kanssa, joten Sadama Turg jäi katsastamatta. Viime reissulla kävimme siellä, matkakumppanit löysivät mm. karvahatut silloin heinäkuussa...

Myöhemmin illalla löysin laivalta ilokseni Viking Blue Delin, joka oli ainakin minulle uudentyyppinen ruokapaikka. Sieltä sai monenlaista syötävää; salaattitarpeita ja lämpimiä ruokia, joista maksetaan punnitsemalla lautanen. Erittäin kätevää! En välitä ollenkaan laivojen seisovista pöydistä, missä on tarkoitus mättää suuhunsa niin paljon kuin mahdollista. Tämä Blue Deli oli minulle juuri sopiva!

Illalla kotiin päästessäni olin sitten kuluttanut kaikki voimani. Kännyn askelmittari ilmoitti minun kävelleen 19803 askelta (joista viimeiset todella hiipuneita!). Sain laskettua tuosta askelmäärästä kävelleeni noin 13 km, osa matkasta laivassa ylös alas portaita ja osa isojen painojen kanssa!

Kiitokset tähänastisille matkakumppaneille ja yölliselle kirjoitusseuralle!