Sivut

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Välillä syödään kasvisruokaa!




Vaikka olemme tuhansia vuosia syöneet lihaa, minusta on välillä hyvä syödä pelkästään kasviksia. Rakastan avokadoa ja basilikaa, sipulia ja valkosipulia yli kaiken. Mieliruokani on pestopasta. Koska en syö juurikaan viljoja, enkä varsinkaan vehnää, löysin ilokseni vaihtoehtoja vehnäpastalle. Tilasin Ruohonjuuresta linssi- ja kikhernepastaa. Joistain päivittäistavarakaupoista saa myös tattaripastaa, joka on edullisempaa kuin edellä mainitut. En käytä tavallisia gluteenittomia pastoja, jotka sisältävät ehkä perunajauhoja, soijajauhoja ja maissijauhoja, jotka ovat mielestäni sopimattomia tuotteita ihmisen elimistölle. Olen nykyään lisännyt ruokavaliooni enemmän hiilihydraatteja (koska kilpirauhanen tarvitsee niitä), joten tilasin myös riisinuudeleita Ruohonjuuresta ja toisiin ruokiin keitän lisukkeeksi luomutäysjyväriisiä. Lidlissä on nykyään 100% luomukaurasta tehtyjä leipäsiä, samoin Prismasta löytyi kauravarrasta, jossa ei ollut muita viljoja.

  


Pestokastike kahdelle-kolmelle

  • Ruukku basilikaa
  • pinaattia, persiljaa, lehtikaalta tai korianteria
  • valkosipulinkynsi
  • pari rkl pinjansiemeniä
  • 1 dl parmesaania raasteena
  • 2 dl oliiviöljyä (lisätään tarpeen mukaan)
  • luomumustapippuria rouheena
  • puhdistamatonta merisuolaa
Töräytä kaikki sekaisin, keitä pastat ohjeen mukaan. Huuhdo pastat ja sekoita annokset, raasta päälle parmesania.Pesto vaatii paljon suolaa, muuten se ei maistu miltään!

Pastoja ilman viljaa:http://kauppa.ruohonjuuri.fi/
https://www.hyvinvoinnin.fi/gluteenittomat-pastat
http://www.ekolo.fi/tuotteet/ekoruoka/viljat/pastat/1009/


Teen myös usein uunikasviksia. Ne ovat myös hyvä lisä lihalle tai kalalle. Isoon keraamiseen vuokaan mahtuu aika paljon kasviksia, mutta uunissa ne hupenevat puoleen. Kannattaa siis täyttää koko vuoka!





Uunikasvikset

  • Sipulia, kesäkurpitsaa, punajuurta, porkkanaa, munakoisoa, paprikaa, parsakaalta maun ja jääkaapin sisällön mukaan
  • Oliiviöljyä
  • Mausteita: hyvä suola, mustapippuri, kurkuma, korianteri, juustokumina, chili, basilika, oregano, savupaprika...
Kasvikset kannattaa pilkkoa kooltaan sen mukaiseksi, että ne kypsyvät samaan aikaan. Heitä kasvikset uunivuokaan, sekoita öljyyn mausteet ja pensselöi kasvikset sekaisin. Paista uunissa 200 asteessa (kiertoilma 180 astetta) vajaa tunti. Voi sekoittaa välillä.







Täysjyväriisi-herkkusienivuoka noin kolmelle

  • Paketti luomuherkkusieniä (löysin Prismasta)
  • Urtekram täysjyväbasmatiriisi (löytyy myös Prismasta)
  • 3 valkosipulinkynttä
  • Noin 5 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja (olen löytänyt ainoat, jotka eivät ole huonossa öljyssä säilöttyjä Ruohonjuuresta, Rapunzel-merkkisiä)
  • Kookosmaitoa
Keitä riisit ohjeen mukaan. Puhdista ja viipaloi herkkusienet ja paista ne hakattujen valkosipulien ja pilkottujen tomaattien kanssa voissa. 









Pinaatti-feta"lasagne" noin neljälle

  • 1 1/2 rasiaa babypinaattia (a'70g)
  • paketti luomufetaa (Rainbow)
  • 1,5 kesäkurpitsaa
  • valkosipulinkynsiä
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 1 kananmuna
  • 1,5 dl juustoraastetta

Leikkaa kesäkurpitsa pituussuuntaan noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Ripottele leivinpaperille suolaa ja lado kesäkurpitsat siihen, ripottele myös pinnalle suolaa. Laita 200 asteeseen uuniin noin 10 minuutiksi niin, että kosteus häviää.
Putsaa pinaatista varret pois ja paista hakatun valkosipulin kanssa pannulla. Lisää feta murusina ja anna sulaa vähän. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Keitä kookosmaito kiehuvaksi ja sekoita siihen kananmuna ja juustoraaste.
Lado vuokaan kerros kesäkurpitsaa, sitten pinaatti-fetaseos, loput kesäkurpitsat päälle ja lopuksi kookosmaitokastike.
Paista uunissa 200 asteessa, kunnes pintaan on tullut väriä.




Kasvispitsa 

(hiukan työläs, mutta makoisa)
  • Munakoiso
  • Oliiviöljyä
  • Punasipulia
  • Homejuustoa
  • Mozzarellajuustoa
  • Juustoraastetta
Valmista ensimmäiseksi munakoisot.



Viipaloi munakoiso poikittain 1/2 sentin paksuisiksi siivuiksi. Ripottele suolaa leivinpaperille, lado munakoisot siihen ja ripottele suolaa myös päälle. Paista 200 asteessa uunissa, kunnes ovat kuivahtaneet vähän. Paista runsaassa oliiviöljyssä pannulla pehmeiksi.


Pohja:
  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • pussi punaleimaista emmentalia
  • 2 kananmunaa
  • 3 rkl kauralesettä
  • 4 rkl tattarijauhoja, speltjauhoja tms
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl hyvää suolaa
Sekoita kaikki pohjan ainekset, lusikoi leivinpaperille ja paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Tee sillä aikaa pitsakastike:
  • Muutama aurinkokuivattu tomaatti (Rapunzel)
  • Tilkka oliiviöljyä
  • noin desi luomutomaattimurskaa
  • 1 rkl karkeaa sinappia
  • 1 tl kookossokeria
  • kourallinen tuoreita basilikanlehtiä
  • tuoretta tai kuivattua oreganoa
  • 1 tl hyvää suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • (valkosipulinkynsi(ä))
Pyöräytä sauvasekoittimella kaikki aineet tasaiseksi. Levitä kastike pohjan päälle lusikalla. Lisää munakoisot, ohuiksi renkaiksi leikatut punasipulit ja homejuusto. Raasta päälle juustoa ja paista uunissa, kunnes on kauniin värinen. Ota pitsa uunista ja heittele päälle ohueksi leikattuja mozzarellajuustosiivuja. Anna pitsan vetäytyä vähän aikaa ennen leikkaamista.