Sivut

torstai 19. marraskuuta 2015

Kaikenmaailman keskeneräisiä juttuja

Onko olemassa ihmisiä, jotka saavat aina kaiken valmiiksi? Luulisi paljon käsillään tekevillä ihmisillä olevan muutama projekti meneillään yhtä aikaa, niin ainakin minulla. Osa taitaa jäädäkin keskeneräiseksi...

Minulla pisimpään kesken ollut projekti on villatakki sieni-värjätyistä langoista. Kaiken kaikkiaan sienikeräilyineen ja värjäyskurssille osallistumisineen, sopivan mallin löytymisineen... tässä on tainnut vierähtää kaksikymmentä vuotta. Kyllä hävettää! Tekeleestä puuttuu enää vain toisesta hihasta lyhyt pätkä. Mutta kun jumi sen suhteen on päällä, niin se ei vaan valmistu. Poiskaan sitä ei voi heittää, kun jonakin päivänä se oikea vaihde voi kuitenkin tulla päälle!




Todiste kuluneesta ajasta: valokuva esikoisesta päällään myöskin sienivärjätyistä langoista tehty villatakki. Poika on nyt 33.




Toinen ikuisuusprojekti taitaa olla isoäidinneliöistä virkattu peitto. Teen neliöitä aina välillä, kun kaipaan televisiota katsoessani tekemistä. Peittoja (tai jotain muuta) on tulossa kaksi värisävyä, sini-vihreä ja vaaleanpuna-lilasävyinen.






Kun lopetin käsityöläisyritykseni Helmaverstaan 10 vuotta sitten, loppui ompelu kuin seinään. En ole sen jälkeen pystynyt ompelemaan juuri mitään. Jopa housujen lyhennys vaatii hirvittävästi energiaa... Elokuussa sain kuitenkin ommeltua Helmaverstaan jäämistökankaista itselleni uudenlaisen "helmaverstasmekon".











Helmaverstaan jäämistöstä löytyi myös tällaiset tilkkutyöt, tarkoituksena oli kai aikoinaan tehdä tyynynpäälliset...










Innostuin ostamaan pari virkkauskirjaa taannoin. Yksi niistä on 




ja ympyröistä inspiroituneena kaivoin esiin puuvillalangat, jotka olin tiputtanut värisaaveihin värjätessäni kankaita helmaverstas-mekkoihin. Niistä on nyt virkattu joitakin pylpyröitä, mutta työ odottaa, kunnes olen saanut muut kiireellisemmät virkkuut, neulomiset ja ompelut valmiiksi...





Koska olen aikamoinen vilukissa emmekä halua pitää asuntoa kamalan lämpimänä, tarvitsen paljon villavaatteita. Siksipä aloin nyt neuloa uutta villatakkia itselleni. Kirjoja adlibriksessa (http://www.adlibris.com/  )selaillessani  huomasin yllätyksekseni, että siellä myydään myös lankoja. Ystävälläni on Järvenpäässä Neulekahvila Lentävä Lapanen (http://lentavalapanen.fi/), mutta koska en sinne koskaan ehdi (syynä jälleen kerran kukkakaupan aukioloajat), tilasin adlibriksesta ihanan pehmeää alpakkalankaa.




Viimeksi Tallinnassa käydessäni ostin nappeja, joiden väritys sopii täydellisesti neuleeseen. Vahinko vain, että napit ovat siihen liian suuria, eikä niitä ole tarpeeksi. Täytyy siis käydä ensi viikon Tallinnaretkellä katsastamassa sopivat napit Karnaluksissa (http://shop.kl24.ee/245/&lng=12/).

Langat tilattuani huomasin, että Lentävällä Lapasellakin on nykyään nettiputiikki...

Voi olla, että villatakkikin jää kesken, kun ilmat kylmenee ja tulee tarve saada uusi, käsinneulottu kauluri! 

Sain sellaiseen "ohjeet" keramiikkaopelta:
https://www.youtube.com/watch?v=LVnTda7F2V4



Moebiushuivi, joka neulotaan yhdellä kertaa "kahteen suuntaan".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti