Tulimme Ellaan junalla Kandysta. Matkasta voit lukea täältä.
Olimme perillä illan suussa. Majapaikasta oltiin tuktukilla asemalla vastassa meitä ja kohta nousimmekin vuoren rinnettä välillä hitaanlaisesti kohti Will Guest Homestayta. Will'iä ja hänen paikkaansa oli kehuttu vuolaasti netissä. Eikä turhaan.
Täällä maisemalla oli suuri vaikutus. Myöskin huone oli sisustettu ajatuksella, siellä oli esimerkiksi hyvin suunnitellut, näyttävät verhot ja hieno ovi. Enkä tietenkään ottanut valokuvia. On se kummallista; vaikka tulin kotiin noin 1700 valokuvaa kamerassa, niin silti jäi ottamatta kuvat huoneista ja ihmisistä.
Toki täällä(kin) puutteita oli, emme yöpyneet kertaakaan varsinaisessa hotellissa ja olin varannut majapaikat edullisimmasta päästä.
Meidän huoneemme oli ylimmäisenä. Vietimme täällä kaksi yötä.
Molempina iltoina söimme illalliset Will'n terassilla, johon oli laitettu muutama pöytä majoittujia varten. Sovimme aamiaisista ja illallisista suurin piirtein samoihin aikoihin kuin muutkin. Will'n vaimo teki mainiot ruuat ja perheen nuoriso osallistui tarjoiluun ja kyytimiseen. Jos halusimme lähteä keskustaan, Ellan kylään, meidät kyyditettiin sinne ilmaiseksi. Täällä maksoimme ainoastaan matkoista majapaikkaan.
Emme tulleet kysyneeksi montako majapaikkaa täällä oli, mutta niitä oli molemmin puolin Will'n perheen taloa. Meidän oli Ella- ja Little Adam's Peak -vuoria kohti ja saimme nauttia hienosta auringonnoususta, toisella puolen taas nautittiin kuulemma auringonlaskusta.
Näitä portaita menivät toisella puolella Will'n taloa asuvat.
Ellassa meidän oli tarkoitus rauhoittua ja rentoutua hektisen Kandyn kaupungin ja eilisen junamatkan jälkeen. Emme siis lähteneet mihinkään temppeliin emmekä muuallekaan nähtävyyksiä katselemaan, vaikka Will kyseli mitä halutaan tehdä ja minne mennä. Ehkä hän vähän hymähti, kun sanoin että haluamme vain käydä katsomassa siltaa. Tällä tarkoitin kuuluisaa Nine Arch Bridgeä, jota monien Sri Lankan turistien pitää päästä katsomaan. Olin nähnyt siitä kuvia televisiossa ja netissä ja sinnehän minunkin sitten piti päästä.
Ellan asema
Will oli arvellut matkan vähän väärin. Huomasimme myös, että vaikka aamu oli näyttänyt taas pilviseltä, niin päivää kohden aurinko tuli kokonaan esiin ja paistoi kuumasti!
Talsimme rataa pitkin ja välillä radan viertä pari tuntia. Ei minkäänlaista varjoa missään, enkä ollut laittanut aurinkovoidetta, koska luulin säätä pilviseksi ja matkaa lyhyeksi.
Matkan varrella sai ihastella
monenlaista maisemaa.
Vastaan tuli junakin. Onneksi sen kuuli ja näki aika kaukaa.
Levähdyspaikka kulkijoille. En muista olisiko täällä saanut ostettua juomistakin.
Talsijoita oli muitakin, osa tuli jo takaisin päin. Kysyimme iäkkäämmältä pariskunnalta, joka osoittautui amerikkalaiseksi, paljonko matkaa vielä on... Siinä vaiheessa sitä ei enää ollut paljon. Hyvin ystävällisiä ja mukavia ihmisiä.
Toiset vastaantulijat hymyilivät ja moikkailivat, toiset eivät vilkaisseet päinkään. Suomalaisia??
Ja sitten se näkyi!
Sillalle päästiin tunnelin läpi.
Jostain syystä sattuu aina sama heppu joka kuvaan?
Täällä oli niin paljon väkeä, että siltaa ei saanut kuvattua ilman ihmisiä. Ja varmaan iltavalaistuksessa olisi tullut näyttävämpiä kuvia. Tässä kohtaa pitää taas mainita, että olin reissussa ilman kunnon kameraa.
Virvokkeita tarjolla. Mikähän on tämä puu, jossa on erivärisiä lehtiä?
Tässä vaiheessa tajusin olevani erittäin punainen ja erittäin väsynyt. Teimme viisaan ratkaisun ottaa tuktuk takaisin kylille. Luojan kiitos, niitä oli täälläkin tarjolla! Hintaa piti taas muka miettiä, kun se oli peräti 900 rupiaa. Matka vuoristoista kinttupolkua oli kyllä tämän 4,50 euron arvoinen.
Ella on tosi pieni kylä, missä kuitenkin on kaikki tarvittava. Teimme varmaan eniten ostoksia juuri Ellassa. Löysin nahkaiset varvassandaalit 1100 rupialla (5,50 e), ihanan batiikkihuivin/kankaan, ja taas harmittaa, etten ostanut useampaa. Mies löysi uuden hatun, joka ensin näytti mummon hellehatulta, mutta koska siinä oli rautalanka lierin reunassa, taivuttelin siitä stetsonin.
Täällä oli vähän hippimeininki.
Huomasimme taas, kuinka reissussa unirytmi muuttuu. Menemme aikaisemmin nukkumaan ja heräämme aikaisemmin.
Keskellä kuvaa näkyvä puuryhmä näytti niin paljon hevoselta rattaineen, että jotenkin sitä alkoi kutsua hevoseksi ja silmä kiinnittyi aina siihen.
Päätinkin sitten seuraavana aamuna nousta ylös saman tien, jos herään tähän ääneen. Näin kävi, ja istuin parvekkeellamme 5.20 lähtien seuraamassa auringon nousua ja kuuntelemassa ensin munkkien hyminää laaksossa, sen jälkeen koululaisten jumppatunnin laulua. Koulut alkavat kuulemma klo 6 ja päättyvät klo 13-14. Ja jokainen aamu aloitetaan ulkona laulamalla ja voimistelemalla.
Taltioin sitä myös videoille (toisen videon lataamisessa ongelmia):
Kivan näköisiä ötököitä.
Aamiaisen jälkeen lähdimme Will'n pakettiautolla vähän hiljaisenpuoleisen kuskin kanssa kohti seuraavaa määränpäätä, etelärannikolle Tangalleen, jossa olisimme kolme yötä.
Vähän matkan päässä pysähdyimme katsomaan vesiputousta.
