maanantai 31. heinäkuuta 2017

Omaan kotiin, osa 2

Kaupanteon jälkeen asunnossamme kävi neljästä yrityksestä remontoijia arvioimassa remontin tarpeita ja kustannuksia. Lisäksi paria yritettiin saada puhelimitse kiinni, siinä onnistumatta. Ensimmäinen teki liian laajan ja hinnaltaan meille hiuksia nostattavan kalliin tarjouksen. Eivät he sitten ehtineetkään remonttia aloittamaan. Seuraava ehdokas oli mukava ja järkevä, mutta hänellä oli käsi paketissa, eli ei voinut hänkään aloittaa vähään aikaan. Sitten kävi pariskunta tekemässä hyvän arvion ja tarjouksen, mutta heillä ei olisi pitkään aikaan aikaa ryhtyä remonttiin. Viimein löytyi eläkkeellä oleva, kokenut tekijä, joka pystyi aloittamaan heti. Samalla löytyi putkimies, joka arvioi tarkkaan erilaiset mahdollisuudet siirtää vesivaraaja keittiöstä joko varastotilaan tai saunaan lauteitten alle. 

Yllätys keittiön kaapissa.

Päätettiin siirtää varaaja saunaan. Tai siis hankkimaan sinne uusi varaaja ja purkamaan sen jälkeen vanha pois keittiöstä.

Tulevaan Kodintunnun "toimistoon" alkoi kerääntyä löytöjä kirpputoreilta ja netin roskalavoilta. 



Tämä remontti ja sisustus oli siis tarkoitus tehdä mahdollisimman vähin kustannuksin. Ajattelin, että miehen ja kolmen pojan kanssa saa suurimman osan töistä itse tehtyä. Varsinkin jos yksi on miltei "purkuammattilainen", yksi teippi/tapetti-ammattilainen ja yksi sähkömies. Itse olen ollut rakentamassa taloa ja maalaillut jokaisessa asunnossani monet seinät ja katot. Nyt on kuitenkin pitänyt vähän nöyrtyä ja tajuta, että ammattilainen kyllä maalaa paremmin ja ehkä suunnittelee remonttijärjestyksenkin paremmin. 


Tähän mennessä olisi pitänyt alakerran pesuhuoneen olla valmis. Nyt on tilanne sellainen, että palkkaamamme urakoitsija ei kaikesta kokemuksestaan huolimatta osannutkaan tehdä vesieristystä niin, että se menisi tarkastuksesta läpi. Odottelemme ratkaisua korvausasioissa sen takia. Koko vesieristys pitää purkaa ja tehdä uusiksi. Purkaessa rikkoutuu myös uusi lattialämmitys. Ylihuomenna aletaan purkuhommat, jolloin pölyn takia ei voi maalata eikä ehkä edes olla paikalla muutakaan tekemässä, hommat seisoo...


Pesuhuoneen tasoitusta ennen vesieritystä... Vessasta on suurin osa muovipinnoitteesta raapusteltu pois. Kamalaa liimaa!

Uuden keittiön saapumista saadaan myös odotella vielä pari viikkoa ainakin. Vanha pidetään toistaiseksi paikallaan, kunnes pesuhuone on valmis. 

Kuvassa näkyy paljon ihastusta herättänyt netin roskalavalta haettu remonttimikro sekä Fidasta haettu remonttikahvinkeitin, hinta 3,50!
Valmiina on vasta yksi makuuhuoneen lattia ja keittiön ja olohuoneen lattiat ovat osittain purkamatta. 
Miehen huoneessa, eteisessä ja olohuoneessa on tapetit paikoillaan. Tapetoin ensimmäista kertaa itse, esikoiseni opasti alkuun.



Pari päivää sitten tuli myös kodinkoneet. Onneksi olin tilannut ne paikoilleen tuotavaksi!




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti