Sivut

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Anuradhapura, pieni kierros nähtävyyksissä





Anuradhapura Sri Lankan pohjoisemmassa osassa on entinen pääkaupunki ja maan keskus. Tosin niin kauan sitten, että se on ehtinyt välillä jäädä viidakon peittoon. Sen vanha osa on Unescon maailmanperintökohde.

Olimme Anuradhapurassa kaksi yötä, kokonaisen päivän osuessa tiistaille, jolloin lippuja perintökohteena oleviin paikkoihin myyvä arkeologinen museo oli kiinni. Strategiana oli sitten mennä aamulla keskustaan ja löytää tuktuk-kuski, joka osaisi kunnolla englantia ja voisi kuljettaa meitä sellaisiin kohteisiin, joihin ei vaadita museossa myytävää passia.




Pyörittyämme tovin todella mitäänsanomattomassa keskustassa, vastaan tuli tuktuk-kuskien ryhmittymä. Kysyimme ensin yhdeltä kuskeista, josko hän osaisi neuvoa meille paikkoja, mutta hän johdatti meidät toisen kuskin luo. 
En tiedä millainen loppujen lopuksi on näiden kuskien toimintatapa, yhteistyö ja keskinäinen moraali. Varsinkin tänä vuonna, kun turismi on kovasti vähentynyt viime vuoden pommi-iskujen takia (ja tulevan koronapandemian), luulisi kuskien pitävän kynsin hampain kiinni asiakkaasta. Mutta tässä tapauksessa ainakin meidät siis ohjattiin toisen kuskin ajoneuvoon, mikä vaikutti oikeasti vilpittömällä tavalla turistin auttamiselta. Kuten niin usein muulloinkin tässä maassa.



Mahinda (kutsuimme häntä Masaksi reissun jälkeen) ei puhunut englantia niin hyvin kuin olimme toivoneet, mutta muuten hän oli aivan täydellinen tyyppi! Hän vei meidät ensin Isurumuniyan temppeliin, joka oli yksi niistä kohteista joihin olin jo kotona kiinnittänyt huomiota. Tiedossahan oli jo etukäteen, että emme pääsisi varsinaisiin maailmanperintökohteisiin. 

Masa opasti meitä kertoen miten paikassa pitää toimia, ja että hänestä ei ole oppaaksi. Menimme siis katselemaan omin toimin alkuun. Muistaakseni tänne oli pieni pääsymaksu. Minulla on aina huivi mukana peittämään olkapäät ja se oli ehkä riittävä suoja tänne. Olen käynyt niin monessa temppelissä, että en enää muista mitä mihinkin tarvitaan. Mutta on siis hyvä pitää vaikka pari isoa huivia mukanaan, niin selviää tällaisissa tilanteissa. Joissain paikoissa saa vuokrata huivin ja maksaa kenkäparkista, koska toisiin paikkoihin pitää mennä paljasjaloin. Ja silloinhan on myös hyvä pitää mukana "kalliosukat", koska monet paikat ovat polttavan kuumia jaloille!




Taustalla korjataan stupaa.

Kun olimme kiertäneet melkein puolet paikasta, törmäsimme oppaaseen, joka oli juuri lopettamassa keikkaansa toisen pariskunnan kanssa. Kuuntelimme häntä siinä hetken, jutustelimme ja päädyimme palkkaamaan hänet kierrokselle. Kyllä näistä paikoista oikeasti saa paljon enemmän irti, kun on asiantunteva opas. Tavallinen taksa näkyy olevan noin 20 dollaria. Tällä kierroksella saimme kuulla paljon siitä, miten Buddha saapui Sri Lankaan. Myöhemmin kävimme myös siinä nimenomaisessa paikassa, mihin hän laskeutui Intiasta tänne lentäessään. 

En ole tutustunut historiaan enkä buddhismiin sitten peruskoulun, joten en tiedä muuta kuin mitä minulle Sri Lankassa on näistä asioista kerrottu. Joten uskon, että Buddha lensi Intiasta Mihintaleen, näin hyvin yksinkertaistettuna versiona! Ainakin opimme sen, että tällaisissa paikoissa kierretään vasemmalta oikealle. Oikea käsi on puhdas, sillä syödään ja se pidetään pyhää kohdetta päin. (Vasemmalla kädellä putsataan pylly...) 



Ihmiset nauttivat eri asioista, minä nautin kivistä. Vaikka se sitten pistäisi minut välillä kiipeilemään Sri Lankassa kaiken maailman temppeleihin. Kyllähän se samalla herättää suurta kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat osallistuneet rakentamiseen, joko omasta tahdostaan tai toisten mukavuudenhalun/vallan takia. Toivon aina, että rakennelmia on luotu ilman orjapiiskureita.


Aina kun on jaksanut kiivetä, on saanut aika hienon näkymän palkinnoksi.


Huimaa rakennustaidetta. Miten näitä sitten onkin toteutettu, niin helppoa ei ole ollut.


Isurumuniyan rakastavaiset. Tässä ehkä (jälleen) yksi prinssi, joka jätti valtaistuimen rakkauden takia?

Temppelin vieressä oli puisto, johon menimme hetkeksi viettämään aikaa apinoiden kanssa. Onneksi on näitä rauhoittavia puistoja aina kaiken kiikkumisen väliin.








Masa heitti meidät seuraavaksi johonkin paikkaan, jossa oli TODELLA isoja kiviä ja paljon riikinkukkoja. Ikäväkseni en tiedä, mikä paikka tämä oli.






Sen jälkeen käytiin katsomassa kuulemma Anuradhapuran vanhinta vessaa ...


Kyselimme Masalta Mihintalesta, josta olin lukenut netistä blogijuttuja jne. Ehkä oli myös muita juttuja, joista kyselimme, eikä Masa osannut suoralta kädeltä vastata. Mutta hänellä oli kuulemma erittäin taitava tytär, joka osasi käyttää internettiä ja puhua englantia. Niinpä Masa keksi, että kävisimme hänen kotonaan tapaamassa tätä tytärtä ja samalla voisimme ihailla Masan kansainvälisesti menestynyttä urheilijapoikaa!
 



Tutustuimme siis Mahindan perheeseen. Vaimo ja tytär ottivat meidät ujosti vastaan. Masa kävi tiputtamassa pihan kookospalmusta pähkinöitä ja tarjoili ne meille pillin kanssa. Sen jälkeen hän suorastaan syötti meitä kaapimalla pähkinöitten pehmeän osan lusikalla. Katselimme Masan pojan mitaleita ja lehtijuttuja hänestä. Voi mitä isän ylpeyttä! Poika opettaa kuulemma nykyään Colombossa. Ja laji muistaakseni taekwondo.



Masa heitti meidät majapaikkaamme ja sovimme että hän hakee meidät myöhemmin samana päivänä tutustumaan Mihintaleen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti