Tallinnaa mennen tullen

Viime perjantainen risteily oli ehkä kuudes reissu Tallinnaan näissä merkeissä, kun matkustan verikokeita ottamaan. Varsinaisesta aiheesta, eli kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja siihen liittyvistä asioista kirjoitan enemmän seuraavassa postauksessa. Nyt keskitytään Tallinnaan.

Yritän nauttia näistä matkoista monella tapaa, vaikka onkin raskasta lähteä aamuyöstä ilman ravintoa reissuun. Koska katselen yleensäkin maailmaa kameran linssin läpi ja olen mieltynyt kaikkeen raihnaisen kauniiseen ja haaleaan, on Tallinna oiva paikka tällaiselle kuvauskulkurille.

Kaikkien laivayhtiöitten vaihtoehdot on kohta tullut varmaan kokeiltua. Tällä kertaa olin mielestäni fiksu: sain jostain Viking Linen lahjakortin ja tutkin tarkoitukseeni sopivia matkoja. Päätin kerrankin lähteä reissuun edellisenä iltana ja nukkua laivalla kaikessa rauhassa ennen verikokeita (osaan niistä täytyy olla ravinnotta ja osa pitää ottaa mahdollisimman pian heräämisestä, ilman rasituksia). En vain tajunnut, että herätys tällä risteilyllä maihin menijöille on klo 6.30 ja hytti pitää olla tyhjänä 6.45. Maihinnousu päättyy klo 7.30. Laboratorio aukeaa klo 8. Unet siis jäivät nytkin vähiin, kun ei se nukkumatti varsinkaan erikoistilanteissa yleensä heti saavu. Onneksi luin tiedonannon herätyksestä ja muista säännöistä ennen kuin menin nukkumaan! Tein nopean suunnitelman ja organisoin aamun tehokkaasti uusiksi (parhaita ominaisuuksiani!), joten kaikki sujui todella hyvin väsymyksestä huolimatta.

Sain viimein ostettua ratikkakortin (ühiskaart), jonka ostamista ja käyttämistä olen opiskellut pari vuotta (miten voi olla niin vaikeaa?). Asiaa helpotti se, että Viking Linen terminaalissa, eli Reisisadam A terminal, sama kuin Eckerö Linella, on R-Kioski, josta sen voi ostaa. D-Terminaalissa, jonne useimmiten olen Tallinkilla saapunut, ei sellaista ole. Tarkoituksenani oli mennä ratikalla laboratorioon rasittamatta itseäni, ettei mitattavana oleva kortisoli nousisi. 

En edelleenkään löytänyt mitään raitiovaunukiskoja terminaalin läheltä, vaikka olin jälleen kerran tarkkaan tutkinut kartat kotona koneella ja niiden mukaan ratikan pitäisi kulkea terminaalien liepeillä. Siispä lähdin hissukseen kävelemään laboratorioon. Tallinnassakin oli satanut lunta, ja R-Kioskin täti varoitteli mustasta jäästä. Nyt kuitenkin satoi rännän ja rakeitten sekoitusta, joten huppu päässä talsin varovaisesti menemään. 

Laboratoriosta tullessani sää oli selkiytynyt ja mieliala kohentunut: kohta pääsisin lempipaikkaan aamiaiselle! Olen kulkenut saman matkan varmaan neljä kertaa, ja nyt osasin sen ilman karttaa. Aiemmin minulla on ollut aina matkaseuraa, ja olemme ihmetelleet Narva mnt:n ylittämistä ja suojatien puuttumista joka kerralla. 

Onhan siellä suojatie ja valot kävelijöille, keskellä risteystä!

Kuva joltain aiemmalta aamulta.

Lempiaamiaispaikkani ja ehdoton suosikkini on Pood & Kohvik Nop, eli luomupuoti ja kahvila, josta saa aamiaista koko päivän. http://blog.nop.ee/

Chiasmoothie, ehdin jo chiat sekoittaa turpoamaan...

Munakas raa'alla tonnikalalla ja vihreillä, nam!

Ei pelkoa gluteeneista ja muista pöpöistä, vaan täysipainoista, lähellä tuotettua ravintoa. Leipää haluavat kyllä saavat sitäkin. Kesällä kahvilan takapihalla kasvoi laatikoissa yrttejä ja muuta vihreää, nyt siellä näytti tältä:

Kevään kuvia:

 Kaveri nautti lounaan, minä aamiaisen.

Nop vuosi sitten ilman lunta. Ehkä istutukset kannattaisi huoltaa?

Vessassa ihastuttaa tapetti ja "luomu"vessapaperi, joka kerta.

 Nopin puodista ostin mukaan tuliaisia lapsenlapselle ja omalle kullalle, kuinkas muutenkaan...

Ihana haalea kulunut seinä ja ruoste...

Aamiaisen jälkeen jaksoin taas etsiä niitä ratikkakiskoja. Suunnistin kohti pysäkkiä, josta nousisin kulkuneuvoon päästäkseni käsityöläisten mekkaan, Karnaluksiin. Pikkuisen harhailtuani löysin sen: RATIKAN!

Loppu olikin helppoa, kortin luku laitteessa ja oikealla pysäkillä pois jääminen, koska valotaulu näytti minne ollaan menossa ja mikä on seuraava pysäkki.

Tältä näyttää Karnaluksin naapurissa.

Itse Karnaluksiin ei ole aivan helppoa löytää, koska rakennuksessa ei ole mitään opasteita eikä yrityksen nimeä lue missään.

Karnaluksin rappukäytävää.

Myymälän ovelta avautui tuttu näky: pitkä jono. Kaiken kaikkiaan käynti vaatii hermoja ja kuntoa. Käytävät ovat ahtaat ja ihmisiä paljon, ja näin talviaikaan on tuskallista asioida toppatakki päällä tai vaihtoehtoisesti sitä kanniskellen... Hukkasin kangasmallini, kun yritin toimia käsilaukun, ostoskorin, toppatakin ja mallitilkkujen kanssa, samalla koettaen ottaa pari valokuvaa. Tarkoitus oli löytää sopivat napit muutamaan vaatteeseen. Kyllä sieltä mukaan tarttui muutakin...

Kassan laskiessa nappeja ja nauhoja ja vetoketjuja, tuli vielä enemmän hiki, kun odottelin loppusummaa. Noh, lasku teki 29 euroa ja risat. Minusta aika pieni hinta näistä.  

 Hinta- ym. tietoja saattaa olla vähän vaikea löytää...

Karnaluksista suuntasin määrätietoisesti Tartu mnt:tä keskustaa kohti. Matkan varrella on monta kangas- ja nappikauppaa. Aivan järisyttävän suuri on Kangadzungel, jossa tuntuu olevan aina 50% ale. Löysin sieltä vuorikankaan takkiin, jota on jo tovi suunniteltu... Kangas on vanha käsinkudottu sänkypeitto, jonka löysin kirpparilta. Olen koonnut siihen sopivia muita kankaita ja piirtänyt kaavat. Napit ostin Karnaluksista. Nyt vain sitten se ompeluvire jostain!

 Tänne olisi voinut poiketa, mikäli olisi ylimääräistä rahaa. Näytti mielenkiintoiselta.

Hienot istutukset jonkin hotellin edessä jossain päin keskustaa.

Aamiaisesta oli kulunut jo monta tuntia, joten piti löytää sopiva ruokapaikka. Se on jostain syystä aina vaikeaa, vaikka paikkoja, varsinkin kahviloita, on pilvin pimein. Ongelmana on tietenkin osittain ruokavalioni. Välttelen maitotuotteita, viljoja ja sokeria sekä yleisesti käytettyjä rasvoja. 

Sen sijaan apteekki löytyi matkan varrelta helposti, sain ostettua isän toivomat tuliaiset. 

Satamaan tallustellessani tuli vastaan Vapiano. Tutkin ulkona vironkielistä ruokalistaa ja sain sen verran selville, että tarjolla on myös salaattia. Nyt oli pakko jo mennä syömään. Vähän aikaa meni kyllä tajutessa, miten kyseisessä paikassa toimitaan. Virossa ei tarvitse asiakaspalvelijan hymyillä ja olla koko ajan ystävällinen kaikille yhtä aikaa, eikä välttämättä kenellekään. Sain kuitenkin sitten viimein salaatin ja viinilasin nenäni alle, mutta unohdin tilata tiskiltä myös vettä. En jaksanut enää lähteä jonottelemaan sitä, eikä ohi mennyt tarjoilija kysyttyään haluanko lisää viiniä, muistanut sitä pyydettyäni tuomaan, kai. 

Mutta salaatti oli todella hyvä ja maukas, Vapianossa voisin siis käydä uudelleenkin, koska se on myös sopivasti matkan varrella!

Poikkesin vielä sataman vieressä olevaan SuperAlkoon katsastamaan mahdollisia luomuviinejä. Viking Linen kaupan olin illalla tutkinut, eikä siellä näyttänyt olevan ainoatakaan, pänikässä. Täältä löytyi yksi, joten otin pari pänikkää mukaan. Sitten olikin jo tekeminen päästä eteenpäin laukkujen ja päniköitten kanssa, joten Sadama Turg jäi katsastamatta. Viime reissulla kävimme siellä, matkakumppanit löysivät mm. karvahatut silloin heinäkuussa...

Myöhemmin illalla löysin laivalta ilokseni Viking Blue Delin, joka oli ainakin minulle uudentyyppinen ruokapaikka. Sieltä sai monenlaista syötävää; salaattitarpeita ja lämpimiä ruokia, joista maksetaan punnitsemalla lautanen. Erittäin kätevää! En välitä ollenkaan laivojen seisovista pöydistä, missä on tarkoitus mättää suuhunsa niin paljon kuin mahdollista. Tämä Blue Deli oli minulle juuri sopiva!

Illalla kotiin päästessäni olin sitten kuluttanut kaikki voimani. Kännyn askelmittari ilmoitti minun kävelleen 19803 askelta (joista viimeiset todella hiipuneita!). Sain laskettua tuosta askelmäärästä kävelleeni noin 13 km, osa matkasta laivassa ylös alas portaita ja osa isojen painojen kanssa!

Kiitokset tähänastisille matkakumppaneille ja yölliselle kirjoitusseuralle!

Syysterveiset palstalta ja pihalta

Tänä syksynä palsta tuotti satoa niin, että miltei uuvutti meidät (tai ainakin minut) työllä. Vaikka alkukesästä näytti, ettei lehtikaalista tule mitään, kun kaalikoi pisteli poskeensa kaikki lehdet, niin olemme kyllä saaneet siitäkin yllin kyllin satoa. Poistin suurimman osan reikäisistä lehdistä ja tutkin jäljelle jääneet. Jos niissä näkyi matoja, niin keräsin ne reikäisten lehtien kanssa jätesäkkiin roskiin vietäväksi. Lehtiä toukkineen ei kannata laittaa kompostiin, koska ne talvehtivat siellä ja seuraavana kesänä alkaa samanlainen rumba... Olisi ehkä kannattanut pitää harsoja päällä!

Koska kaikki sato tulee miltei samanaikaisesti valmiiksi, riittää sen käsittelemisessä todellakin puuhaa. Pakastimet ovat nyt niin täynnä mustikkaa, puolukkaa, omenasosetta, marja-aroniaa, punajuuriraastetta, kesäkurpitsaa, vahapapuja, pinaattia, kantarelleja, valmista ruokaa ja erilaisia lihoja sekä kissan- ja koiranruokaa (Toivo siirtyi raakaravinnolle, kuten Pippuri-koirakin), ettei niihin meinaa mahtua mitään. Sen vuoksi kaikki lehtikaali, palmukaali ja suurin osa kantarelleista on kuivattu ja purkitettu.

Viime vuonna saatiin punajuurista pikkuiset maistiaiset, tänä vuonna niistä tuli järkäleitä. Mies ei välitä punajuuren mausta, joten täytyy keksiä monta yksinään syötävää ruokalajia talvisten päivien varalle, punajuuri-vuohenjuustokeiton lisäksi.

Toinen runsaasti satoa tuottava kasvi oli vahapapu. Siitä kerättiin monta kopallista papuja. Omalla kohdalla papujen syönti on taas kielletty, mutta miehelle riittää papuja koko talveksi. Ne on keitetty merisuolavedessä, lisätty voita sulamaan kylkiäisiksi ja pakastettu.

Kesäkurpitsa ei jostain syystä ole tuottanut paljon mitään kahtena viimeisenä kesänä. Liian kylmää ja märkää? Ainoastaan yksi kolmesta taimesta teki kurpitsoita jonkun verran, kaksi muuta ehkä vain yhden tai kaksi.






Kaikki perennat siirrettiin keväällä samaan penkkiin, johon myös yksivuotiset kukat kylvettiin ja istutettiin. Poikkeuksena kehäkukka ja samettikukat, joita ripoteltiin kaalien viereen. Kukkapenkissä kasvoi tänä vuonna poimulehtien, kuunliljojen, vuorenkilven ja keltakurjenmiekkojen lisäksi tummaa unikkoa, joka paikkaan leviävää punaista käenkaalta ja tummaa ruiskaunokkia.

Yksi penkki varattiin keväällä vuoroviljelyperiaatteen mukaisesti palkokasveille. Vahapavun kanssa siinä kasvava tuoksuherne ryöpsähti pienistä siemenistä valtavaksi pehkoksi, ohi tukikeppiensä. Ensi kesänä se laitetaan laatikkoon kasvamaan, kuten myös ruusupapu, vahapapu ja kesäkurpitsa.

Tuoksuherneestä otin kesän mittaan muutaman kerran kukkia kotiin. Samansävyiset unikko, ruiskaunokki ja käenkaali tekivät seuraa. Vuorenkilven ja kuunliljan lehdet ovat oivallisia vihreitä kukkasidontaan. 

Viime vuonna palstalla kasvoi yksivuotista valkoista punakosmosta. Se oli näköjään siementänyt, koska yrttipenkkiin ilmaantui tosi korkea kosmoskukka, joka ei kauaa pysynyt pystyssä kovissa tuulissa. 

Porkkanoita vaivasi tänä vuonna ilmeisesti porkkanakemppi, joten yhtä komeita porkkanoita kuin viime vuonna ei saatu. Kokeilimme ensi kertaa talvivalkosipulia. Se näytti aika kehnolta kesällä, varret kuivettuivat kokoon ja jotkut hävisivät kokonaan. Mullan alta löytyi kuitenkin aika kivan kokoisia valkosipuleita jonkin verran. Nyt niistä on suurin osa syöty ja istutettu jo ensi vuotta varten papukasvien paikalle.

Parsa- ja kukkakaalit kasvoivat laatikoissa. Niistä ei kylläkään tullut kunnon kukintoja, mutta varsia ja lehtiä ollaan syöty ja smooshattu. Ne tarvitsisivat varmaan paremman maan kasvaakseen kunnolla.
Sipulitkaan eivät tykänneet tänä kesänä kasvaa. Osa jäi yhtä pieniksi kuin istutettaessa, osa mätäni kun satoi jatkuvasti, kauan ja paljon. 

Terassilla kasvatettiin tänäkin kesänä laatikossa tomaatteja. Oli sentään vähän lämpimämpää kuin edellisenä kesänä, joten tomaatit tekivät hedelmää. Nyt odotellaan loppujenkin punertumista.

Tein jo yhden satsin "aurinkokuivattuja" tomaatteja. Ei se niin vaikeaa ollutkaan, mitä olin kuvitellut.

Huvin vuoksi kokeiltiin taas munakoison kasvattamista. Vaatisi paljon lämpimämmät olosuhteet tuottaakseen hedelmää. Mutta nätti kukka, tosin vähän ujo, siinä on!

Pytyt, kipot ja purkit on tyhjennetty kesän kasveista ja kukkasista.

Täydellistä pizzaa ja taivaallista lassakaa!

Haeskelen aina sellaisia ruokaohjeita, jotka eivät sisällä viljoja ja joissa on mahdollisimman vähän maitotuotteita, eikä juurikaan keinotekoisia aineita. Hankin osan tarvikkeista farmarin markkinoilta Rekosta, joita löytyy nykyään paikkakunnittain. Niistä on mahdollista hankkia luomuna erilaista lihaa, munia, kasviksia ja muita tuotteita. 
Iso osa käyttämistäni raaka-aineista syksystä kevättalveen asti tulee omalta palstalta, jota vuosi vuodelta yritetään hyödyntää huonosta kunnostani riippumatta paremmin, siitä kuitenkaan stressiä ottamatta...

Kokeilin nyt toistamiseen palkitun blogin, Vaneljan, kukkakaalipohjaista pitsa"taikinaa", johon käytetään vain kukkakaalta, vuohenjuustoa ja kananmunaa. Pohja on hyvä, mutta todella suuritöinen.

Tässä alkuperäinen ohje: 

http://www.vanelja.com/ruoka/paaruuat/view.php?id=53

Tein pitsakastikkeeksi oman sovelluksen:

• 6 luomukirsikkatomaattia 
• 4-5 aurinkokuivattua tomaattia 
• Tilkka vettä
• 5 valkosipulin kynttä palasina
• 2 tl luomuhunajaa
• 1 tl merisuolaa
• mustapippuria
• kourallinen tuoretta basilikaa, muutama oksa tuoretta oreganoa, pari oksaa tuoretta timjamia, vähän tuoretta rosmariinia
• vähän oliiviöljyä
• 1 rkl karkeaa sinappia

Kaikki töräytetään sileäksi. Jos on viksu, niin keittelee jo edellisenä päivänä ja hauduttelee pitkään. Kovassa nälässä käytetään tuoreena :)

Ison urakan jälkeen meillä on kaksi isoa kukkakaalta työstettynä nelikätisesti osittain blenderillä, osittain sauvasekoittimella (toimii paremmin isossa kulhossa, mutta räiskii ympäriinsä...) keitettynä noin 5 min, vedet pois puristeltuna ja kahdelle uunipellille taputeltuna pitsapohjana paistettu kiertoilmauunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Halusimme taas kasvispitsan. Ja paljon juustoa. Pohjassahan jo olikin vuohenjuustoa. Paistetun pohjan päälle tuli siis tomaattikastike,

• 2 uutta punasipulia varsineen 
• puoli pakettia aurajuustoa
• noin 8 aurinkokuivattua tomaattia pussista (liota oliiviöljyssä ennen käyttöä)
• juustoraastetta, ei pussista!
• paketti mozzarellaa

Leikkasin sipulit ohuiksi siivuiksi ja heittelin kastikkeen päälle pitsaan. Saksin sitten tomaatit myös siivuiksi, murustelin aurajuuston ja raastoin Kesäjuustoa kaiken päälle. Paistoin uunissa vajaa 10 min. Sillä aikaa leikkasin mozzarellan niin ohueksi kuin suinkin ja leikkasin vielä palaset kahtia. Pitsojen tultua uunista asettelin palaset päälle, annoin vetäytyä vähän aikaa ja sitten nautittiin!

Jälkikäteen tuli mieleen, että voisi olla helpompaa tehdä pohja niin, että ensin keittää kukkakaaleja sen viitisen minuuttia ja sitten muusaa survimella käsin (niinkuin käsittelen kukkakaalit maksalaatikkoon). Eiköhän lopputulos olisi miltei sama. Ainakin minulle. 

Ja sitten se lassaka!

Lassaka on sekoitus moussakaa ja lasagnea, karppi- eli vähähiilarisen ruokavalion käyttäjien keskuudessa kehitelty versio em. ruuista.

Käytän yleensä jauhelihana Lidl'n rotukarjan jauhelihaa tai luomujauhelihaa, tai jostain löydettyä karitsanjauhelihaa yhdistettynä muuhun jauhelihaan.

Tätä syödessä saa saman nautinnon kuin normilasagnesta, mutta ei sitä ähkyä!

Uunivuoalliseen tarvitaan

• 2 isoa kesäkurpitsaa
• 2 sipulia
• 4 valkosipulin kynttä
• 350-400 gr jauhelihaa
• purkki/tölkki tomaattimurskaa tai tuoreita tomaatteja
• paljon tuoreita yrttejä: basilikaa, timjamia, oreganoa, rosmariinia
• (punaviiniä)
• 2 dl kookosmaitoa
• kaikkia jääkaapista löytyviä juustoja raasteena/vuoltuna: kesäjuusto, gouda, parmesan...
• merisuolaa, mustapippuria
• luomukananmuna

Tee ensimmäisenä kastike:

Silppua sipulit ja paista jauhelihan kanssa, lisää muut aineet ja anna hautua.

Leikkaa puolikkaat kesäkurpitsat pituussuunnassa noin 4-5 mm paksuisiksi. Laita kahdelle uunipellille leivinpaperit, ripottele merisuolaa paperille ja sitten kurpitsat. Ripottele vielä päälle merisuolaa ja paista uunissa 200 asteessa, kunnes "savu on haihtunut". Noin 20 min, ei ole tarkoitus ruskistaa. Tee sillä aikaa "valkokastike", eli kiehauta kattilassa pari desiä kookosmaitoa. Lisää siihen jääkaapista löytyviä juustoja höyläten tai raastaen, kaikki maun mukaan. Pikkuisen merisuolaa ja vaikka viherpippuria sekaan. Ota kattila liedeltä ja lisää kananmuna sekaan vatkaten.

Kokoa kaikki uunivuokaan kerroksittain: ensin noin 1/3 kesäkurpitsaa, sitten puolet jauhelihakastikkeesta, vajaa puolet jääneistä kesäkurpitsoista, loput jauhelihakastikkeesta ja loput kesäkurpitsat. Valuta valkokastike tasaisesti kaiken päälle. Paista uunissa kunnes näyttää ja tuoksuu hyvältä! Siihen menee puolisen tuntia. Anna vetäytyä ennen syömistä.