Sivut

tiistai 3. marraskuuta 2015

Punajuuri-vuohenjuustokeittoa ja "sipsi"smoothieta


Minulla on ollut viljelypalsta kolme kesää. Koska tykkään kasvatella monivuotisia kasveja, on mielestäni hyvä, että oman kuntani palstalla ei vedetä joka kevät sileäksi koko palsta-aluetta, vaan voin ihailla myös tuuheutuvaa ja vuosi vuodelta enemmän korkeutta venyvää kasvustoa kausivihannesten ja -kasvisten lisäksi. Olisi toki helpompaa, jos maanmuokkaus hoituisi automaattisesti...


Aloittaessani palstalla maa oli jumalatonta savikokkaretta ja  osittain korkeaa ruohoa, nokkosta ja voikukkaa kasvava aarin suuruinen alue. Minä tietenkin halusin siitä keitaan! Suuret visiot kaikenkattavasta hyöty- ja koristekasvillisuudesta... Koska palstalla oli yhdessä nurkassa neliön muotoinen nurmikkokaistale, halusin suuremman polun johtamaan "sisääntulosta" "oleskelualueelle". Ensimmäisenä kesänä sain hahmoteltua joten kuten palstan rungon, käännettyä ja murskattua savikokkaretta muutaman penkin verran niin että pääsin kasvattamaan kesäkurpitsaa (tärkein ruoka-aineeni!) ja istutin isältä saamani ruohosipulin. Löysin jostain myös oreganontaimen ja laitoin persiljan siemenet multaan. Muutama vuosi sitten asiakkaalle suunnittelemastani ja rakentamastani pihasta kävin siistimässä ja jakamassa kuunliljaa ja sain palstalle istutettua siitäkin alut. Toin myös isän pihasta vuorenkilpeä ja kurjenmiekkoja. Paljon muuta en ehtinyt enkä jaksanut... Mutta ihana aurinko paistoi!!!
Ja kolme kesäkurpitsantainta antoi satoa paljon yli omien tarpeiden.


Leveämpi ura on polku sisääntulosta "oleskelualueelle"

Seuraavana kesänä olin löytänyt nykyisen mieheni, joten sain apua maan muokkaukseen. Nyt vasta aloin tajuta, että niitä savikokkareita saa rikkoa joka kevät. Huhtikuussa oli ensimmäinen helle, huh! Mutta ihana päästä palstalle ja saada niin paljon aikaiseksi niin varhain! Maa oli edelleen hillittömän kovaa, voimia vaativaa. Saimme kuitenkin yhdessä raivattua lisää tilaa kasveille. Tietenkin istutettiin kesäkurpitsaa! Sitten tuli helteille loppu, alkoi todella kylmä kausi heinäkuun alkupuolille saakka. 
Syksyllä palstalta saatiin muutama kesäkurpitsa, sipulia aika mukavasti ja pikkuruisia punajuuria. Syksyllä pidimme palstatalkoot, käänsimme maata ja sekoitimme siihen turvetta, hiekkaa ja kompostimultaa isän ja kolmen poikani avustuksella. 








Tänä vuonna ei tullut kevät niin varhain... Oli suunniteltuna taas kesäkurpitsaa, sipulia, punasipulia, lehtikaalia (olen ulkoistanut esikasvatuksen isän omakotitaloon, josta sain nyt myös punarevonhäntää, kosmoskukkaa ja koristekurpitsaa). Maata muokattiin tosi myöhään. Ilma oli huono, muutto yhteiseen asuntoon vei ajan ja voimia. Maahan saatiin viiveellä kesäkurpitsat, sipulit, punajuuret. Siemenistä tilli, pinaatti, komeaklarkia, ja auringonkukka.  Kesäkurpitsa ei tuottanut oikein mitään. Tuli taas kylmä kausi, joka vaikutti todella paljon satoon. Kaiken kaikkiaan tuli todettua, että sipuli, pinaatti ja etenkin lehtikaali ovat niin helppoja ja tuottoisia, että ehdottomasti kannattaa kasvattaa ja syödä talven mittaan takaamaan vitamiinien ja hivenaineiden saantia.


Edellisenä kesänä pystytetyt tukirakenteet kärhöille eivät kestäneet talvea. 



Tämän vuoden punajuurisadosta sain kattilallisen 


Punajuuri-vuohenjuustokeittoa:


  • noin kilo punajuuria
  • kolme sipulia
  • valkosipulia niin paljon kuin sielu sietää
  • vuohenjuustopötkö
  • vuohenjuustorasia
  • vettä
  • (kermaa)
  • puhdistamatonta merisuolaa
  • mustapippuria
  • tuoretta basilikaa 
Punajuuret ja sipulit kuoritaan ja pilkotaan kattilaan, päälle vettä niin että ne peittyvät, suolaa sekaan reippaasti. Keitetään pehmeiksi. Jos nestettä näyttää olevan liikaa, kannattaa kaataa osa siitä talteen muualle. Vuohenjuustot sulatetaan keittoon mukaan, maustetaan ja surrutetaan soseeksi. Jos on liian tönkkiä, voi lisätä keitinlientä tai kermaa.

Seuraavan aamun smoothieen lisäsin puoli lasillista punajuurilientä, jolloin siitä tuli kuulemma

"Sipsi"smoothie kahdelle:

  • puolikas verigreippi
  • pari pinaatinlehteä
  • pari lehtikaalinlehteä
  • mansikoita
  • puoli desiä turkkilaista jogurttia
  • 1 tl hamppurouhetta
  • 1 tl spirulinajauhetta
  • puolikas avokado
  • puoli lasillista punajuurilientä
  • puoli tl luomukurkumaa
  • ripaus luomumustapippuria
  • vettä
Ainekset blenderiin ja töräytetään juomaksi.


Palstalla pitäisi vielä vähän siistiä ja viedä sinne kaksi lavakaulusta ensi kesää varten. Niihin on helpompi saada kasvit kasvamaan kuin alkaa raivata ensin lapion kanssa nurmikkoa pois. Tarvitsemme lisää tilaa kasveille, nälkä kasvaa syödessä!








Käytävät välillä puhtaaksi voikukista...


Tänä vuonna istutimme ensi kertaa talvivalkosipulia lokakuussa. Jotain on siis jo valmiina ensi kesää varten. Maa on taas vähän pehmeämpi ja viljelylaatikot helpottanevat myös tulevan kauden töitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti