Sivut

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Tehtaan Kirppiksen avajaiset Kellokoskella



"Lasipalatsi" Vanhan Valtatien varrella Kellokoskella on ollut pitkään tyhjillään. Rakennuksessa on vuosien saatossa toiminut eri alojen teollisuutta, mm. sodan aikana siinä valmistettiin kranaatin kuoria. Nyt saimme siihen kylän oman kirpputorin, jonka avajaisia vietettiin vappupäivänä. Idea kirpputoriin lähti toisen yrittäjistä ihastellessa hallin ikkunoita ohi kulkiessaan syksyllä. Hän kutsui ystävänsä mukaan yritykseen, ja nämä kaksi naista, Kati ja Katri, pääsivät helmikuussa rakennukseen aloittamaan suuren siivous- ja remonttioperaation.



Avajaispäivänä kirpparille löysi tiensä sadat ihmiset. Miltei kaikki myyntipaikat oli varattu ja tavaraa täynnä.


Bloggaajakin pääsi kuvaan, hehkeämmän neitokaisen kanssa!
Toivottavasti tästä kirpputorista tulee vilkas ja suosittu paikka. Ainakin ilmapiiri Kellokoskella on ollut innokkaan odottava sen aukeamisen suhteen.


Tehtaan Kirppis on hauskasti toteutettu vanhaan teollisuustilaan. Ikkunat rakennuksessa ovat kadehdittavan ihanat. 


Ikkunan takana alkaa seljapensas availla lehtiään...






Lasten olohuone


Näissä tiloissa ei ollut tarvetta käydä tällä kerralla...

Avajais/vapputunnelmaa kirppiksellä



Ei voi kuin toivottaa onnea uusille yrittäjille! Kyllä tämä kirpputori varmaan osaltaan vetää taas lisää väkeä ihanalle Ruukin alueelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti