keskiviikko 23. marraskuuta 2016




Kilpirauhasen vajaatoiminnasta, sen hoitamisen vaikeudesta ja vaikeuttajista


Minulla on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta noin neljä vuotta sitten. Jo vuosia, jopa 20 vuotta aiemmin, olen epäillyt sitä oireitteni perusteella. Kuusi vuotta sitten sairastamani vyöruusun jälkeen en enää mielestäni ole ollut kunnossa, enkä esimerkiksi ole palautunut liikunnasta kuten pitäisi. Olen jo vuosia aktiivisesti etsinyt syytä huonoon vointiini.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan voi laukaista monet eri syyt, kuten muut autoimmuunisairaudet, stressi, allergiat, erilaiset suoliston ongelmat, homealtistukset jne. 
Kaikki kehon hormonitoiminnat liittyvät toisiinsa, joten on välillä todella vaikeaa määritellä, missä on ongelmien varsinainen ydin. Kilpirauhasen toiminta tai toimimattomuus vaikuttaa kuitenkin aivan jokaiseen kehon osaan. Vaihdevuosi-ikäisenä arvelen myös, että jos kilpirauhaseni olisi kunnossa, olisin säästynyt helvetinmoisilta kuumilta aalloilta ja nukkumisongelmilta.



Minulle tämän sairauden hoitoon liittyy toistuvat käynnit Tallinnassa verikokeissa, sen vuoksi käytän siellä ottamiani valokuvia tässä yhteydessä. Monet kauniit, mutta rapistuneet rakennukset ruokkivat melankolista mieltäni ja ovat samalla vertauskuvana: Sisällä meissä säilyy kauneus, vaikka ulkokuori ei kestä kaikkia ajan ja elämän tuomia paineita...



Meillä Suomessa on tällä hetkellä todella vaikeaa saada osaavaa hoitoa kilpirauhassairauksiin. Julkisen puolen terveydenhuollossa tarjotaan vain yhtä lääkettä, Thyroxinia. Niitä potilaita, joille tämä lääke sopii, voisi pitää aikamoisina Hannu-Hanhina. Thyroxin sisältää T4-hormonia. Kilpirauhanen tuottaa kuitenkin montaa kilpirauhashormonia. Jotta keho toimisi optimaalisesti, täytyisi T4-hormonin (varastohormoni) muuntua aktiiviseksi T3-hormoniksi. Tässä muunnossa on monilla vajaatoimintaisella ongelmaa, joten pelkkä T4-hormonilääkkeen käyttö ei läheskään aina riitä. 



Aikoinaan kilpirauhasen vajaatoimintaa testattiin enimmäkseen kliinisesti tutkimalla, esim. ruumiinlämpöä ja sykkeitä mittaamalla ja sitä hoidettiin sian kilpirauhasesta tehdyllä lääkkeellä. Tämä lääke sisälsi siten kaikki kilpirauhashormonit. Pätevät lääkärit osasivat ja osaavat edelleen nähdä jo potilaan ulkomuodosta mahdollisen vajaatoiminnan. Ruumiinlämpö ja syke ovat vieläkin tärkeimmät mittarit vajaatoiminnan suhteen oireitten ohella, mutta nykyaikainen lääketiede on unohtanut tämän kliinisen puolen kokonaan ja perustaa hoidon miltei ainoastaan verikokeitten tuloksiin. Jopa tässä diagnisoinnissa ollaan niin varovaisia, että vaikka verikokeitten arvot ovat paljon yli viitteitten, on potilaitten vaikea saada minkäänlaista lääkitystä sairauteensa (VERTAA MUUT YLEISET SAIRAUDET, KUTEN DIABETES, VERENPAINE, KOLESTEROLI, MASENNUS, joista toisiin miltei pakotetaan ottamaan lääkitys). 



Minullakin kesti pitkään saada omalääkäri terveyskeskuksessa kirjoittamaan lääkeresepti. Kuten ei moni muukaan, en edes tiennyt silloin muista lääkkeistä kuin Thyroxinista. Moni vajaatoimintainen ei tiedä vielä nytkään! Todella monet meistä kuvittelevat, että moninaiset kivut ja oireet johtuvat jostain muusta kuin kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai vääränlaisesta lääkkeestä. Jos olet yli 40, niin lääkärit tarjoavat vanhuutta ja huonoja elintapoja eli suolaa ja rasvaa, liikalihavuutta ja tietenkin masennusta) syyksi kaikkeen. Vääränlaiset suolat ja rasvat ovatkin pahasta. Mutta niin ovat myös heppoiset hiilihydraatit, etenkin sokeri, maitotuotteet ja gluteeniviljat. Usein tämän sairauden takia joutuukin jättämään ainakin gluteenin ja maitotuotteet kokonaan pois.

Menemättä syvemmälle ruokavalioihin...

Kaikille ei yksinkertaisesti sovi pelkkä T4-hormoni. Stressin, suolisto-ongelmien tms johdosta lääkkeet ja ravintoaineet eivät imeydy kehon niihin osiin, missä niitä tarvittaisiin.



Saatuani kilpirauhaslääkityksen jatkoin itseopiskelua aiheesta. Liityin kilpirauhasryhmiin facebookissa ja luin kaiken mahdollisen aiheesta. Pitkään jatkuneet oireeni saivat osittain selityksen. Nykyään ajattelen, että kilpirauhaseni ei ole koskaan toiminut kunnolla. Varsinaiseen vajaatoimintaan on sysännyt monet tapahtumat elämäni aikana. 

Ennen lääkitystä palelin jatkuvasti niin, että koulussa ja töissä oli pidettävä villatakki ja toppatakki talvella päällä ensimmäisen tunnin ajan. Yöllä nukuin pitkissä kalsareissa, tuplavillasukissa ja -villatakeissa. En pystynyt menemään suihkuun, koska palelin niin paljon. Auringon valo ja lämpö ovat olleet minulle elintärkeitä. Samoin mieto sauna. Kylmyyteen ja kuivaan ihoon on tullut apu lääkkeestä, mutta muuten kehoni ei toimi edelleenkään niinkuin pitäisi.


Itseopiskelu on miltei pakollista, koska lääkärit eivät osaa hoitaa tätä sairautta. Suomessa Valvira on ottanut tehtäväkseen tutkia lääkäreitten kirjoittamia reseptejä ja asettaa toimintakieltoon sellaisia lääkäreitä, jotka ovat asiaan paneutuneita ja käyttäneet hoitamiseen jotain muuta lääkettä kuin T4-hormonia. Tähän vainoon on syynä toisten lääkäreitten (ei siis potilaitten!) tekemät ilmiannot. Monet potilaat kertovat saaneensa "elämänsä takaisin" jollain muulla lääkityksellä kuin Thyroxinilla. Koska lääkäreitä valvotaan enenevissä määrin, moni vielä kilpirauhassairaita hoitavista lääkäreistä ei uskalla määrätä vaihtoehtoisia lääkkeitä oikeuksiensa menettämisen pelossa. Niinpä on yhä vaikeampi päästä asiantuntevan lääkärin hoitoon. Moni potilas joutuu matkustamaan lääkäriin pitkiä matkoja, jopa ulkomaille, saadakseen hoitoa ja auttavaa lääkettä. Koska joistain maista, kuten esimerkiksi Kreikasta, saa kiistanalaisena olevaa T3-lääkettä apteekista ilman reseptiä, on aika vaikea käsittää, miksi siitä on meillä tehty niin vaarallinen! Vaarallisempaa on se, että tässä tilanteessa lääkkeitä haetaan omin päin ulkomailta ja joudutaan myös omin päin miettimään lääkkeen annostukset. Ne, joilla ei rahallisesti tai kielitaidottomuuden vuoksi ole mahdollisuutta hankkia lääkkeitä ulkomailta, ovat todella surkeassa asemassa. Ainoat vaihtoehdot on palata Thyroxin-lääkitykselle tai yrittää selvitä ilman lääkettä. Tämä aiheuttaa useille potilaille vajaatoimintaoireitten paluuta, elämänlaadun huomattavaa huononemista ja jopa työkyvyttömyyttä. 

Kuten jo totesin, monille Thyroxin lääkityksenä ei toimi, vaan oireet voivat jopa pahentua ja lisääntyä.
Minun tapauksessani eivät ole toimineet muutkaan lääkevaihtoehdot optimaalisesti, joten vikaa on muuallakin kuin kilpirauhasessa. Tämä nimenomainen vika tai viat, jotka johtavat kilpirauhasen huonoon toimintaan ja muihin oireisiin, minun pitäisi löytää, ja sitä myötä saada ehkä "normaali"elämä takaisin...


Syyllisen löytämiseksi tarvitaan monenlaista salapoliisityötä. Siihen kuuluu mm. verikokeet, joihin en saa lähetettä terveyskeskuslääkäriltä. En saa sitä myöskään minua hoitavalta yksityiseltä lääkäriltä, syynä tämä meillä Suomessa oleva ajojahti funktionaalisia lääkäreitä kohtaan, jotka osaavat hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti. He joutuvat varomaan Valviran tarkkailua oikeuksiensa menettämisen pelossa. 
En saa myöskään sairauslomatodistusta minua hoitavalta lääkäriltä. Niinpä asioin mielialapoliklinikalla ja psykiatrilla, vaikka varsinainen sairauteni ei olekaan masennus. Se toki kuuluu osana kilpirauhasen vajaatoiminnan oireistoon.
Muita oireita, jotka vaikuttavat päivittäiseen olemiseeni, on fyysinen väsymys, minkä johdosta en jaksa välillä edes perusjuttuja tehdä. Yritän päivittäin kävellä, mutta useimpina päivinä pienikin ylämäki saa menon hiipumaan. Sen vuoksi myös Tallinnassa kävellyt 19803 askelta vaativat monen päivän palautumisen.



Tällä hetkellä tiedän olevani sairauslomalla tammikuun loppuun. Kela ei ole hyväksynyt sairauspäivärahahakemustani ja minua mielialapoliklinikalla hoitavan lääkärin lausuntoa sairaudestani 17.8. jälkeen. Olen siitä lähtien ollut tuloton. Kukaan ei ole osannut minua neuvoa toimeentulon suhteen. Nyt viimein, soitettuani kolmatta kertaa liittoon, sain ohjeet ilmoittautua kokoaikaiseksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon, jotta saisin liitosta päivärahaa. Aika outoa, kun minulla kuitenkin on työpaikka? Jos tämä näin toimii, niin olisin voinut ilmoittautua jo elokuussa!

Voi olla, että jotkut ystävät ja tuttavat ovat ihmetelleet, kun minusta ei kuulu mitään. Tai sitten ei. Toimiihan se puhelin ja netti toisinkin päin. Joka tapauksessa, olen elänyt aika lailla erakkona viimeiset vuodet. Työ on vienyt kaiken energian ja ajan, kun kukkakaupassa ja ässän kassalla helposti kuluu sellainenkin aika, jolloin muut ovat vapaalla. Kaiken lisäksi on turhauttavaa selitellä ihmisille, miksi ei jaksa jotain, miksi ei syö jotain... 
Onneksi kukaan ystävistäni ei ole tullut sanomaan, että "ota nyt vaan itseäsi niskasta kiinni", kuten kuulemma monille sanotaan. Voi johtua siitäkin, että minulla ei enää ole ystäviä, jotka jotain sanoisivat.



Minulta on mennyt tuhansia euroja tähän sairauteen. Koska tk-lääkäri ei määrää tarvittavia kokeita, ne on teetettävä omakustanteisesti. Onneksi nykyään on Cityterveys, johon pääsee ilman lähetettä ja edullisemmin kuin muihin laboratorioihin. Tallinnassa on kuitenkin vielä edullisemmat hinnat, joten käyn puolivuosittain siellä. Monesti pitää teettää myös testejä, joita Suomessa ei tehdä ollenkaan. Minulta on esimerkiksi mitattu vuorokausikortisoli (stressihormoni) syljestä neljästi päivässä (otsikkokuvana tuloste tästä), samoin jodi, mitä ei Suomessa mitata, sekä dhea. 

Kuten aiemmin selitin, osalla meistä ei T4- kilpirauhashormoni muunnu T3-hormoniksi, jonka toimintaa ilman emme pysy käynnissä. Stressin, suoliston huonon kunnon tai muitten syitten johdosta tätä muuntumista ei tapahdu, vaan syntyy käänteistä T3-hormonia, rT3:a. Tämä hormoni toimii ikäänkuin jarruna elimistössä. Myöskään tätä "vikaa" ei Suomessa mitata, eivätkä normilääkärit edes hyväksy sen olemassa oloa.  Minulla ei ole todettu tätä "ärrävikaa", mutta kylläkin geenivika (taas yksi omakustanteinen testi), joka vaikuttaa samoin. Aikamoista hifistelyä??!


Tilaamiini kalliisiin testeihin kuuluu myös dysbioositesti, joka kertoo ohutsuolen tilanteesta. Siinä selvisi, että minulle ei sovi normaalit maitohappobakteerit. 
Joku voi tietysti ajatella, että täyttä humbuukia nämä (ja välillä ajattelen niin itsekin) testit, mutta minun on yksinkertaisesti pakko jatkaa näitä tutkimuksia, ruokavalioita ja järkyttävän lisäravinnemäärän käyttämistä, koska toinen tie johtaa diabetes- kolesteroli- verenpaine- betasalpaaja-lääkityksiin ja yhä huonompaan kuntoon fyysisesti ja psyykkisesti, puhumattakaan siitä, mitä ulkonäölle edelleenkin tapahtuu...

Lisää testejä olisi vaikka kuinka paljon otettavissa, mutta välillä on vedettävä henkeä kukkaron ja aivokapasiteetin takia. Kun on itse luettava ja opiskeltava (useimmiten englanniksi) tai kysyttävä kanssaihmisiltä kaikki mahdollinen maailmassa oleva tieto tästä sairaudesta ja sen liitännäisistä, niin sekin väsyttää. Tiedän kuitenkin, että en ole yksin tässä. 



Meitä on todella paljon. Noin 300 000. Osa meistä saa siis avun julkisen terveydenhuollon piirissä. Osa tästä joukosta ei edes tiedä, että jatkuvat oireet johtuvat edelleen kilpirauhasen toimimattomuudesta, eikä vanhuudesta, kolesterolista, liikalihavuudesta tai rasvan syönnistä, kuten lääkäri sanoo. Lääkäri ehkä kehottaa vain tottumaan oireisiin!





Pitkään jatkuneessa suorittamisen ja pärjäämisen maailmassa aletaan hiljalleen jossain kohtaa tajuta pysähtymisen ja hiljentymisen tärkeys. Se lienee tämänhetkinen trendi, ja mielestäni edellä mainittua paljon parempi vaihtoehto, tai ainakin molempien vuorottelu. Hiljentyminen ja rentoutuminen, oleminen paikallaan, on ollut minulle todella haastavaa. Olen jo vuoden verran ollut suurimmaksi osaksi poissa työelämästä, enkä vieläkään pysty edes hengittämään kunnolla! 
Hyvät yöunet, joista voin vain haaveilla, ovat kirjaimellisesti elintärkeitä. Yritän sisäistää tätä hankkimaani tietoa ja elää sen mukaisesti.

Huomenna alkaa taas uusi lääkitys. Voi, kunpa se auttaisi...



Lue myös:


http://jalkeilla.blogspot.fi/2016/11/pahimmat-virheet-joita.html

maanantai 7. marraskuuta 2016

Tallinnaa mennen tullen

Viime perjantainen risteily oli ehkä kuudes reissu Tallinnaan näissä merkeissä, kun matkustan verikokeita ottamaan. Varsinaisesta aiheesta, eli kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja siihen liittyvistä asioista kirjoitan enemmän seuraavassa postauksessa. Nyt keskitytään Tallinnaan.

Yritän nauttia näistä matkoista monella tapaa, vaikka onkin raskasta lähteä aamuyöstä ilman ravintoa reissuun. Koska katselen yleensäkin maailmaa kameran linssin läpi ja olen mieltynyt kaikkeen raihnaisen kauniiseen ja haaleaan, on Tallinna oiva paikka tällaiselle kuvauskulkurille.

Kaikkien laivayhtiöitten vaihtoehdot on kohta tullut varmaan kokeiltua. Tällä kertaa olin mielestäni fiksu: sain jostain Viking Linen lahjakortin ja tutkin tarkoitukseeni sopivia matkoja. Päätin kerrankin lähteä reissuun edellisenä iltana ja nukkua laivalla kaikessa rauhassa ennen verikokeita (osaan niistä täytyy olla ravinnotta ja osa pitää ottaa mahdollisimman pian heräämisestä, ilman rasituksia). En vain tajunnut, että herätys tällä risteilyllä maihin menijöille on klo 6.30 ja hytti pitää olla tyhjänä 6.45. Maihinnousu päättyy klo 7.30. Laboratorio aukeaa klo 8. Unet siis jäivät nytkin vähiin, kun ei se nukkumatti varsinkaan erikoistilanteissa yleensä heti saavu. Onneksi luin tiedonannon herätyksestä ja muista säännöistä ennen kuin menin nukkumaan! Tein nopean suunnitelman ja organisoin aamun tehokkaasti uusiksi (parhaita ominaisuuksiani!), joten kaikki sujui todella hyvin väsymyksestä huolimatta.

Sain viimein ostettua ratikkakortin (ühiskaart), jonka ostamista ja käyttämistä olen opiskellut pari vuotta (miten voi olla niin vaikeaa?). Asiaa helpotti se, että Viking Linen terminaalissa, eli Reisisadam A terminal, sama kuin Eckerö Linella, on R-Kioski, josta sen voi ostaa. D-Terminaalissa, jonne useimmiten olen Tallinkilla saapunut, ei sellaista ole. Tarkoituksenani oli mennä ratikalla laboratorioon rasittamatta itseäni, ettei mitattavana oleva kortisoli nousisi. 


En edelleenkään löytänyt mitään raitiovaunukiskoja terminaalin läheltä, vaikka olin jälleen kerran tarkkaan tutkinut kartat kotona koneella ja niiden mukaan ratikan pitäisi kulkea terminaalien liepeillä. Siispä lähdin hissukseen kävelemään laboratorioon. Tallinnassakin oli satanut lunta, ja R-Kioskin täti varoitteli mustasta jäästä. Nyt kuitenkin satoi rännän ja rakeitten sekoitusta, joten huppu päässä talsin varovaisesti menemään. 


Laboratoriosta tullessani sää oli selkiytynyt ja mieliala kohentunut: kohta pääsisin lempipaikkaan aamiaiselle! Olen kulkenut saman matkan varmaan neljä kertaa, ja nyt osasin sen ilman karttaa. Aiemmin minulla on ollut aina matkaseuraa, ja olemme ihmetelleet Narva mnt:n ylittämistä ja suojatien puuttumista joka kerralla. 

Onhan siellä suojatie ja valot kävelijöille, keskellä risteystä!

Kuva joltain aiemmalta aamulta.

Lempiaamiaispaikkani ja ehdoton suosikkini on Pood & Kohvik Nop, eli luomupuoti ja kahvila, josta saa aamiaista koko päivän. http://blog.nop.ee/

Chiasmoothie, ehdin jo chiat sekoittaa turpoamaan...

Munakas raa'alla tonnikalalla ja vihreillä, nam!

Ei pelkoa gluteeneista ja muista pöpöistä, vaan täysipainoista, lähellä tuotettua ravintoa. Leipää haluavat kyllä saavat sitäkin. Kesällä kahvilan takapihalla kasvoi laatikoissa yrttejä ja muuta vihreää, nyt siellä näytti tältä:




Kevään kuvia:

 Kaveri nautti lounaan, minä aamiaisen.







Nop vuosi sitten ilman lunta. Ehkä istutukset kannattaisi huoltaa?

Vessassa ihastuttaa tapetti ja "luomu"vessapaperi, joka kerta.


 Nopin puodista ostin mukaan tuliaisia lapsenlapselle ja omalle kullalle, kuinkas muutenkaan...

Ihana haalea kulunut seinä ja ruoste...

Aamiaisen jälkeen jaksoin taas etsiä niitä ratikkakiskoja. Suunnistin kohti pysäkkiä, josta nousisin kulkuneuvoon päästäkseni käsityöläisten mekkaan, Karnaluksiin. Pikkuisen harhailtuani löysin sen: RATIKAN!
Loppu olikin helppoa, kortin luku laitteessa ja oikealla pysäkillä pois jääminen, koska valotaulu näytti minne ollaan menossa ja mikä on seuraava pysäkki.

Tältä näyttää Karnaluksin naapurissa.

Itse Karnaluksiin ei ole aivan helppoa löytää, koska rakennuksessa ei ole mitään opasteita eikä yrityksen nimeä lue missään.
Karnaluksin rappukäytävää.

Myymälän ovelta avautui tuttu näky: pitkä jono. Kaiken kaikkiaan käynti vaatii hermoja ja kuntoa. Käytävät ovat ahtaat ja ihmisiä paljon, ja näin talviaikaan on tuskallista asioida toppatakki päällä tai vaihtoehtoisesti sitä kanniskellen... Hukkasin kangasmallini, kun yritin toimia käsilaukun, ostoskorin, toppatakin ja mallitilkkujen kanssa, samalla koettaen ottaa pari valokuvaa. Tarkoitus oli löytää sopivat napit muutamaan vaatteeseen. Kyllä sieltä mukaan tarttui muutakin...
Kassan laskiessa nappeja ja nauhoja ja vetoketjuja, tuli vielä enemmän hiki, kun odottelin loppusummaa. Noh, lasku teki 29 euroa ja risat. Minusta aika pieni hinta näistä.  


 Hinta- ym. tietoja saattaa olla vähän vaikea löytää...



Karnaluksista suuntasin määrätietoisesti Tartu mnt:tä keskustaa kohti. Matkan varrella on monta kangas- ja nappikauppaa. Aivan järisyttävän suuri on Kangadzungel, jossa tuntuu olevan aina 50% ale. Löysin sieltä vuorikankaan takkiin, jota on jo tovi suunniteltu... Kangas on vanha käsinkudottu sänkypeitto, jonka löysin kirpparilta. Olen koonnut siihen sopivia muita kankaita ja piirtänyt kaavat. Napit ostin Karnaluksista. Nyt vain sitten se ompeluvire jostain!



 Tänne olisi voinut poiketa, mikäli olisi ylimääräistä rahaa. Näytti mielenkiintoiselta.


Hienot istutukset jonkin hotellin edessä jossain päin keskustaa.


Aamiaisesta oli kulunut jo monta tuntia, joten piti löytää sopiva ruokapaikka. Se on jostain syystä aina vaikeaa, vaikka paikkoja, varsinkin kahviloita, on pilvin pimein. Ongelmana on tietenkin osittain ruokavalioni. Välttelen maitotuotteita, viljoja ja sokeria sekä yleisesti käytettyjä rasvoja. 

Sen sijaan apteekki löytyi matkan varrelta helposti, sain ostettua isän toivomat tuliaiset. 

Satamaan tallustellessani tuli vastaan Vapiano. Tutkin ulkona vironkielistä ruokalistaa ja sain sen verran selville, että tarjolla on myös salaattia. Nyt oli pakko jo mennä syömään. Vähän aikaa meni kyllä tajutessa, miten kyseisessä paikassa toimitaan. Virossa ei tarvitse asiakaspalvelijan hymyillä ja olla koko ajan ystävällinen kaikille yhtä aikaa, eikä välttämättä kenellekään. Sain kuitenkin sitten viimein salaatin ja viinilasin nenäni alle, mutta unohdin tilata tiskiltä myös vettä. En jaksanut enää lähteä jonottelemaan sitä, eikä ohi mennyt tarjoilija kysyttyään haluanko lisää viiniä, muistanut sitä pyydettyäni tuomaan, kai. 




Mutta salaatti oli todella hyvä ja maukas, Vapianossa voisin siis käydä uudelleenkin, koska se on myös sopivasti matkan varrella!

Poikkesin vielä sataman vieressä olevaan SuperAlkoon katsastamaan mahdollisia luomuviinejä. Viking Linen kaupan olin illalla tutkinut, eikä siellä näyttänyt olevan ainoatakaan, pänikässä. Täältä löytyi yksi, joten otin pari pänikkää mukaan. Sitten olikin jo tekeminen päästä eteenpäin laukkujen ja päniköitten kanssa, joten Sadama Turg jäi katsastamatta. Viime reissulla kävimme siellä, matkakumppanit löysivät mm. karvahatut silloin heinäkuussa...

Myöhemmin illalla löysin laivalta ilokseni Viking Blue Delin, joka oli ainakin minulle uudentyyppinen ruokapaikka. Sieltä sai monenlaista syötävää; salaattitarpeita ja lämpimiä ruokia, joista maksetaan punnitsemalla lautanen. Erittäin kätevää! En välitä ollenkaan laivojen seisovista pöydistä, missä on tarkoitus mättää suuhunsa niin paljon kuin mahdollista. Tämä Blue Deli oli minulle juuri sopiva!

Illalla kotiin päästessäni olin sitten kuluttanut kaikki voimani. Kännyn askelmittari ilmoitti minun kävelleen 19803 askelta (joista viimeiset todella hiipuneita!). Sain laskettua tuosta askelmäärästä kävelleeni noin 13 km, osa matkasta laivassa ylös alas portaita ja osa isojen painojen kanssa!


Kiitokset tähänastisille matkakumppaneille ja yölliselle kirjoitusseuralle!