Sivut

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Työhuoneen siivousta

Muutimme mieheni kanssa vuokralle saman katon alle kesäkuussa 2015. Huonon kuntoni vuoksi "työ"huoneeseeni vain työnnettiin kaikki ylimääräinen tavara, vuosien varrella kerääntyneet kankaat, langat, paperit ja muu materiaali, mikä ehkä joskus vielä tulisi käyttöön. Talven mittaan sain viimein aikaiseksi tämänkin huoneen siistimisen ja järjestämisen. Koska asumme täällä väliaikaisesti, emme varsinaisesti remontoi mitään. Niinpä huoneessa on vuokraisännän istuttamat tapetit. Televisiotelineen kyllä poistimme seinästä...

Tässä vaiheessa huonekalut olivat jo sentään paikoillaan. Mutta paljon mahtuu "ylimääräistä" tavaraa, kuten silityslauta...


Entisestä Kodintuntu -liikkeestäni (kukkia ja sisustusta, käsityöläistuotteita, suunnittelua ja kotipalvelua) tuotu vanha kaappi on kätevä, mutta sekaisin.


Kaapin päälle pääsivät vanhat matkalaukut ja ystävän tekemät kaverit: Kettu, Nelli ja Hertta.

Ikean maalatun varastohyllyn päällä on korttitaulu Kirsi Neuvosen mekoista, kauan sitten entisen työpaikan remontista pelastettu puinen lokerikko, orkidean raatoja sekä Mari Kylänpään latoenkeleitä, nekin vuosien takaa... 

Siivous vielä vähän vaiheessa. Laatikosto Ikeasta, vanhat laatikot kirpputorilta. Kaipaisivat maalia.

Kirpputorilta löytyi myös vuokranantajan tapettiin ja muuhun väritykseen sopiva verho.

Marin latoenkeleitä. Marilla on nykyäänkin puoti Tuusulan Rantatiellä, Memories Marin Putiikki.

Riitta Raitalan (Romulyyli) tekemä enkeli on ollut minua suojelemassa vuosikaudet. Seurana seinällä Willattaren neulelaukku.

Koska olen kukkakaupassa töissä ja roudaan kaikki kukkineet orkideat kotiini, ne tarvitsivat myös oleskelupaikan. Riitta Raitalan pikkukettu tykkää vihreästä seurasta. Vanhassa naulakossa riippuu Tuire Flemmingin enkeli (Outo Lumo Osuuskunta), tekemäni risukranssi ja kirpputorilta löytynyt kirjottu laukku.

Minulla on paljon "kavereita" kotonani. Tässä Tuire Flemmingin riisitäytteinen pupu.

Korissa odottavat pitsit ompeluksiin: kirjoihin ja tauluihin.

Tämä kirja meni Baby Showeriin.

Tykkään linnuista ja sulista...

Jostain paperikaupasta ostettu lintupaperi, jonka kehystin aikoinaan olohuoneeni seinälle.

Myöskin kehystetty paperi. Näissä kahdessa "taulussa" on sellaiset sävyt ja harmonia, joita en koskaan väsy katselemaan.

Voi tätä tavaran määrää! Koko ajan tulee vastaan jotain, mistä ei tiedä mihin laittaisi.

Paperirullat ojennuksessa. Suurin osa tilattu aikoinaan Ruotsista omaan kauppaan.


Ikean korkealla pöytätasolla saa leikattua kangasta, tehtyä kukkajuttuja ja muuta askartelua kumartelematta. Alle mahtui viinilaatikkoon tulostin ja Ikeasta hankittu metallivaunu.

Mummun vanha ompelutarvikekaluste, mikä lie nimeltään? Ikean kukkaruukussa orkidea.

Kirpputorilöytöjä, ompelukonetarvikkeille sopiva peltirasia.

Toiseen maalattuun Ikean varastohyllyyn mahtuu mappeja ja koreja. Yksi harrastus on kerätä sisustuslehdistä inspiraatioita mappeihin (ihan kuin ei muuta tekemistä olisi). Osassa mapeista on jo kangaspäällisetkin...

Lankarullat väreittäin Ikean keittiötelineessä.

Kirpputorilta löytyneessä vanhassa ostoskorissa odottaa muutama juttu ompelukoneeseen pääsyä.

Ompelupöytä siivottuna, viimein. Lattialla itsekudottu matto, joskus ammoisina aikoina... Pöydän sain ystävältä.

Lampussa roikkuu ystäviltä saatuja onnenamuletteja! 

Käänsinkin sitten pöydän toisin päin! Tämä ei ole feng shuaanisesti oikein, mutta säästää tilaa pienessä huoneessa. Tuoli Joken osto- ja myyntiliike, Järvenpää.

Seuraavaksi valmistuu ompelukoneille suojukset. Pitsi on "äitipuolen" virkkaama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti